keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Milos Sarcev training camp

Fitfarmin teamilaisena minulla oli mahdollisuus osallistua päävalmentajamme Jari "Bull" Mentulan oman valmentajan Milos Sarcevin treenileirille 17-19.5 WFC:llä. Odotin leiriä sekä innolla että kauhulla, sillä sivusta monet Miloksen Bullille järjestämät rääkkäykset seuranneena en ollut aivan varma selviäisinkö edes leirin ensimmäisistä treeneistä hengissä. :)

      Vielä hymyilyttää, vaan ei kauaa.. ;)

Leirin ohjelma oli kokonaisuudessaan melko intensiivinen, perjantaina oli heti luvassa ensimmäiset treenit, joissa meidät jaettiin ryhmiin treenattavan lihasryhmän perusteella. Minun ryhmässäni oli lisäkseni EM-bikini fitness pronssimitalisti Henriikka Klemetti, sekä kaksi muuta syksyllä kisaavaa kilpasiskoani, joten oikein hyvässä seurassa pääsin treenaamaan. :) 

Tuossa vaiheessa jopa nuo 3kg käsipainot tuntuivat painavan ainakin tonnin. Onneksi oli melko ammattitaitoinen valmentaja varmistamassa. :)

Ensimmäisessä treenissä teimme olkapäitä, niin hit-sarjoina kuin lopulta giant setteinäkin ja tarkoituksena oli todella keskittyä käyttämään treenattavaa lihasryhmää voimalla tapahtuvan repimisen sijaan (mitä ainakin itse näin jälkikäteen joudun tunnustamaan tekeväni aivan liikaa). Ja vaikka tekniikoissani on varmasti edelleen paljon parantamisen varaa, uskon että ainakin jotakin jäi korvan taakse todella väsyneiden hartialihasten lisäksi. :)

Kuva: Sergio Fernandez / MD Latino

Lauantai-aamuna oli vuorossa hauis-ojentaja-treeni, jossa varmaan ensimmäistä kertaa eläessäni sain käsivarsieni lihakset niin loppuun, että jopa palautusjuoman sheikkaaminen tuntui mahdottomalle. :) Tästä sitten pikapikaa kotiin suihkuun ja syömään ja jatkoimme Milosin ravitsemusluennon merkeissä. Aihetta hieman jo aiemmin opiskelleena, oli luento ehdottomasti yksi parhaimmista, millä olin koskaan ollut ja sainkin paljon uutta tietoa ravitsemuksesta treenaamisen näkökulmasta katsottuna. Luennon jälkeen oli hetki vapaata ja itse käytin ajan "hyödyksi" nukkumalla päiväunet. 

Milos havainnollistaa ja me ihmettimme. 

Päikkäreiden jälkeen matka jatkui takaisin WFC:lle illan etureisitreenin kimppuun. Tai, no ehkä paremminkin etureisitreeni kävi minun kimppuuni. Aloittelimme treenin taas tuttuun tapaan hit-sarjoilla kyykäten salin voimailupuolella, josta jatkoimme tekemään giant settejä smithin, hackin, prässin, reidenojennusten sekä romanialaisten yhden jalan kyykkyjen seuraan. Prässin kohdalle päästessäni olin aivan valmis itkemään, lähtemään kotiin ja haistattamaan pitkät koko fitnesstouhulle. Lopullisesti. Vedin kuitenkin syvään henkeä, kokosin itseni ja suoritin sarjat loppuun. Ja onnistuin tekemään tämän vielä toisenkin kerran jopa niin, että prässissä oli minun silloiset maksimipainot joilla tein viimeiset toistot. :) Fiilis oli aika sanoinkuvaamaton treenin jälkeen. 

Tältä näyttää sanoinkuvaamaton fiilis. Tai sitten vaan todella hikinen nainen. :)

Sunnuntai-aamuna treenasimme selkää ja siinä vaiheessa alkoi kyllä ainakin allekirjoittaneella väsymys painamaan. Yöunet olivat jääneet hieman lyhyiksi ja kun en muutenkaan ollut koskaan tehnyt tämäntyyppisiä treenejä saati kaksia sellaisia päivässä, täytyi todella tsempata itseään tekemään kaikki sarjat loppuun. Nautin kyllä joka hetkestä ja erittäin asiantuntevasta ohjauksesta, mutta oma tekeminen alkoi olemaan paikka paikoin hieman säälittävää. :) 

Fitfarmin Maijastiinan "hellässä" käsittelyssä. :)

Treenin jälkeen kokoonnuimme WFC:n saliin, jossa Milos kertoi meille poseerauksesta, kisaviimeistelystä ja tankkaamisesta. Olin harmikseni unohtanut muistiinpanovälineet kotiin, mutta kuuntelin korva tarkkana jokaisen sanan. 

Jostain syystä suurin osa luennolle osallistuneista pitäytyi makuuasennossa luennon ajan..

Luennon jälkeen oli taas päikkärit paikallaan ja pienen levon jälkeen odotin innolla illan takareisi-pakaratreeniä. Ja täytyy kyllä sanoa että se olikin mielestäni ehdottomasti viikonlopun kohokohta! Olin saanut tsempattua itseni sopivaan taistelumielentilaan ja ainakin itseni mielestä selvisin treenistä melko kunnialla ja jopa todella nautin siitä. :) Tietenkin voi olla että minulle myös annettiin hieman armoa.. 

Mavea, mave ja vielä vähän lisää mavea.

No, oli miten oli, voittajafiilis oli ihan käsin kosketeltavissa leirin päättyessä, en ollut vain selvinnyt siitä hengissä, vaan todella oppinut paljon uutta ja laajentanut omaan "treeni-työkalupakkiani" uskomattoman paljon yhden viikonlopun aikana! En voi kun suositella ja aivan varmasti menen uudelleen jos tällainen mahdollisuus joskus toistuu. 


Suurkiitokset Milosille, Fitfarmin upeille pt:ille Terolle, Harrille, Maijastiinalle & Killelle sekä mahtavalle leiriporukallemme unohtumattomasta viikonlopusta! <3







lauantai 25. toukokuuta 2013

Vihdoin niitä vastauksia. :)

No kyllä nyt taas pääsi päivitysväli karkaamaan ihan älyttömän pitkäksi! Pyhä tarkoitukseni on ollut päivittää blogi jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta entisestään kovenevien treenien, kouluvuoden loppurutistuksen ja muutaman muun isomman elämänmuutoksen kanssa aika on vaan ollut niin kortilla että nämä "ylimääräiset" hommat ovat jääneet todella vähälle lähiaikoina. Pahoittelut siitä. 

No, mutta asiaan, alkuun jännäsin kamalasti että kysyyköhän kukaan minulta yhtikäs mitään, ja että mitäs minä sitten teen jos ei kysy.. No onnekseni pelastitte minut pälkähästä ja kommentteja tuli kaikkiaan 8 kappaletta. Kiitokset kaikille kysyjille siitä. :)


"Kuinka sä ehdit sovittaan lapsen, koulun ja urheilun kaiken yhteen?"

No, eipä se helppoa ole. Tottapuhuen tuntuu että aina joku vähän kärsii, eli jos saan kouluhommat ja salin hoidettua superhyvin, tuntuu että aika on pojalle kortilla ja sitten taas kun saan nauttia enemmän poikani seurasta, niin tuntuu että sitten naputellaan kouluhommia silmät ristissä keskellä yötä ja aamuaerobiset menee puolitehoilla väsymyksen vuoksi. Eli pientä sellaista kauhun tasapainoa on tämä kevät ollut. Mutta en kyllä missään nimessä valita, olen todella onnellinen saadessani toteuttaa näitä suuria unelmiani ja uskon hyvän fiilikseni vaikuttavan myös jaksamiseeni. Myös poikani isä on ollut erittäin suurena apuna (kiitos siitä hänelle) ja ilmeisesti sitä tottuu lyhyempiin yöuniinkin. Onneksi nyt koulun loppuessa ensi tiistaina saan taas vähän lisätunteja vuorokauteeni. :)

"Mistä sä saat motivaatiota tohon kaikkeen? Miten jaksat herätä aamuisin niin aikaisin? Terv Sanna"

Alkuun motivaatiota piti vähän hakea, mutta kropassa näkyvien muutoksien myötä on motivaatio tähän tekemiseen kasvanut melkein itsestään. Nykyään nautin treeneistäni todella paljon, ne ovat minulle sellaista "omaa aikaa", joten pelkästään jo niiden tekeminen on palkitsevaa. :) Ja mitä noihin aamuheräämisiin tulee, olen melko aamuvirkku joten kun herätyskello piippaa 05, hyppään samantien ylös ja kipitän aamuaerobiselle. Erityisesti niinä aamuina, kun minulla on lenkkiseuraa, on herääminen todella helppoa kun tietää että kohta pääsee kaverin kanssa pohtimaan maailman menoa auringonpaisteeseen. Mikäs sen parempi tapa herätä aamuisin. :)

"Miten sä pysyt ruokaruodussa? Mitä teet jos alkaa tekemään mieli herkkuja? :)"

Tässäkin alku oli vaikeampaa, jostakin syystä pää kapinoi todella pahasti vastaan sitä, että joku muu sai päättää mitä minä syön ja mihin kellonaikaan. Kuitenkin tätä sitkeästi jatkettuani reilun kuukauden verran, sekin rutinoitui ja nykyään rakastan ruokiani ja niistä tulevaa hyvää oloa niin paljon, että todella harvoin nykyään tulee edes mieleen mitkään herkut. Mutta silloin harvoin kun tulee, saatan juoda lasillisen light colaa ja yleensä sitten olo meneekin jo ohi. Uskoakseni se on ihan tottumiskysymys eikä kroppa enää jonkin ajan jälkeen kaipaa esim sokeria. :)

"Moi. Entäs jos sun kisat ei mee hyvin niin aijotko silti jatkaa kisamista? -Anniina"

Hm, aika paha kysymys. :) Siis mikäli tuomarit ei nyt ihan penkin alle hauku kaikkea rakenteesta lähtien niin aion ehdottomasti, mutta tietenkin jos ovat sitä mieltä että esim minun fysiikka ei sovi ko lajiin, niin sitten varmaan turha jatkaa? :)

"Ootko ollu tyytyväinen Fitfarmin valmennukseen? Kuka sua siellä valmentaa? Sulla on kiva blogi ja tykkään lukea sun päivityksiä, voisit kirjottaa useemminkin! =)"

Olen, erittäin tyytyväinen, kaikki asiat ovat sujuneet Fitfarmin kanssa todella hyvin ja koen saavani rahoilleni vasinetta. Jari "Bull" Mentula on mun valmentajani ja en kyllä ikinä vaihda pois, mikäli mahdollisuus vaan on hänen valmennuksessaan jatkaa. :) Ja kiitos, täten lupaan kirjoitella kesällä useammin. Ihanaa että te näitä minun höpinöitäni jaksatte lueskella! <3

"Mikä on ollut sulle tässä projektissas raskainta? Mikä on sun lempi dieettiherkku? Miten kauan näet itsesi tekemässä tätä juttua? Entä jos haluat lisää lapsia, lopetatko kisaamisen vai haluatko niitä sitten kun sun kisaura on ohi?"

Raskainta? Hmm, no ehkä sen tosiasian hyväksyminen että aika ei aina millään riitä kaikkeen. Tietenkään en osaa sanoa mitä kaikkea on vielä edessäpäin, joten toistaiseksi pitäydyn tässä vastauksessa. Lemppari dieettiherkku on ehdottomasti rahka, mehukeitto ja pähkinät. En tiedä mikä siinä on niin käsittämättömän hyvää mutta tällä hetkellä ehdoton lemppari! :) Kamalasti en ole vielä tulevaisuuteen tätä projektiani suunnitellut, koska en vielä sinne kisalavalle ole noussut kertaakaan, mutta ajatustasolla kilpailen myös vuoden päästä syksynä ja sitten niin kauan kun hyvältä tuntuu. Ruokavalio ja treeni ovat jokatapauksessa tulleet jäädäkseen, kilpailin tai en.
Toistaiseksi olen oikein tyytyväinen yhteen lapseen, enkä koe tarvetta hankkia enempää, joten kisataan nyt ja mikäli mieleni joskus muuttuu, niin sitten pitänee katsella tilannetta uusin silmin. :)

"Syötkö mitään proteiini patukoita/juomia yms ja toimiiko ne? :D"

Proteiinipatukoita en syö, johtuen soija-allergiastani (kun suurin osa niistä sitä jossakin muodossa sisältää) ja nyt tietenkin kisadieetistäni, mutta käytän lisäproteiinina päivittäin Fastin Whey+:ssaa sekä muita lisäravinteita, mm. ennen treeniä juotavan latausjuoman, treenin aikana juotavan treenijuoman, sekä palautusjuoman treenin jälkeen. Sen lisäksi syön myös vitamiineja ja kivennäisaineita.

"Mitä lisäravinteita käytät? Proteiinijuomia, kapseleita yms. Montako reeniä viikossa? Kuinka paljon kuntosalilla, entä paljonko aerobista? Miten reenaaminen vaikuttaa sun muuhun elämään? Kiitos vastauksistasi, toivottavasti alat kirjottamaan useammin. :)"
  1. Käytän Fastilta Shockia, Intraa, Whey+:ssaa, Green Tea-kapseleita, omega 3:sia, kreatiinia ja glutamiinia, näiden lisäksi myös l-karnitiinia, kofeiinitabletteja sekä vitamiineja ja kivennäisaineita. :) Treenaan normisti 5 punttitreeniä ja 5 aerobista viikossa, mutta lähiaikoina olen erinäisten leirien ja valmennusten vuoksi tehnyt hiukan enemmänkin. Treeni vaikuttaa muuhun elämään siten, että sitä ei kamalasti ole. :)  Tietenkin raivaan kalenteriini aikaa mahdollisuuksien mukaan ystäville ja läheisilleni, mutta pääasiassa päivääni ei kamalasti mitään ylimääräistä mahdu. En kuitenkaan koe jääväni oikeastaan mistään paitsi, sillä nautin tästä elämäntavastani kovasti. :) Ja kiitos kovasti itsellesi kysymyksistä, näihin oli hirmu kiva vastailla! :) 
  2. Ja siis suurkiitos kaikille kysyjille ja kommentoijille! On aivan huippua että teitä lukijoita on noinkin monta siellä ruudun toisella puolella! <3
  3. Seuraavan postauksen yritän saada aikaan ihan lähipäivinä, on nimittäin hurjan paljon kerrottavaa Tampereella järjestetystä Milos Sarcevin treeni leiristä johon minulla oli kunnia osallistua viikko sitten. :) 
  4. Ihanaa lauantaita kaikille! :)







torstai 2. toukokuuta 2013

Kysy! Ask! Fråga!

Saan toisinaan blogin sähköpostiin yksittäisiä kysymyksiä liittyen mm. treenaamiseen ja ruokavaliooni, ja mielelläni näihin kysymyksiin vastailenkin. Itseasiassa niin mielelläni, että ajattelin antaa teille ihanille lukijoille mahdollisuuden kysyä oikein olan takaa kaikkea treeniin ja miksei muuhunkin elämääni liittyvää. :)

Eli kysykäähän nyt kaikkea mieltänne askarruttavaa, niin kokoan sitten kommenttiboksiin tulleista kysymyksistä kokonaisen postauksen vastauksineen! :)