sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Dieettiviikko 8 / Contest prep week 8

Terveisiä Oulusta! Tässä on nyt viikon päivät vietetty kisadieetillä reissaten ympäri Suomea työn merkeissä. Ennen reissua pelkäsin sen tuottavan kamalan paljon päänvaivaa, että saa kaikki treenit ja ruuat pidettyä järjestyksessä, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut oikeinkin helposti. :)

Reissu-gourmetia ;) / Gourmet on the road ;)

Riisikakkuja, kukkakaalia, salaattia ja kalkkunaleikettä vaan kylmälaukkuun ja välipalat isolaatista niin hyvä tulee. Meillä on vieläpä pikkubussissamme jääkaappi, joten ei ole edes Sixpack bagin kylmäkalleja tarvinnut kamalasti pakastaa missään välissä. Sain myös luvan syödä pluspäivieni aamupuuron hotellissa, ja tähän saakka jokaisen hotellin aamupalalta on löytynyt myös marjoja sekä raejuustoa. Myös ihanan ymmärtäväiset työkaverini ovat helpottaneet esimerkiksi ruokataukojani, sillä sovimme että normaalin yhden pidemmän ruokatauon sijaan saan pitää tarvittavan määrän lyhyitä "minitaukoja". 

Mayor'silla on tosi hyvät valot pukkareissa. :D

Alkuviikosta hoidin treenit Helsingissä, missäs muuallakaan kuin Mayor's Gymillä, ja nyt loppuviikosta vierailin mm. Turun Elixia Centrumissa, mikä olikin erittäin positiivinen yllätys. Laitteita oli riittävästi ja monipuolisesti omaankin varmasti hiukan nirsoon makuun ja treenata sai rauhassa ihan kovaakin, vaikka pelkäsinkin ähiseväni ja puhisevani liikaa. ;)
Sain siis loistavan mahdollisuuden käydä testaamassa eri kaupunkien Elixioita ja Jyväskylässä suuntaan ehdottomasti myös Elixiaan. Teen näistä vielä ihan erillisen postauksen, jahka sinne saakka ehdin. :)

Piti oikein gps:ää käyttää ton yhden korttelin verran jotta löysi perille. :)


Tänään olisi siis vielä tarkoitus vierailla jollakin Oululaisella salilla, kuten myös huomenna ennen seuraavaan kaupunkiin siirtymistä. Ilahduin myös huomatessani, että hotellistamme löytyy uima-allas, jota ajattelin jonakin aamuna käydä testaamassa hiukan erilaisena aamu-cardiona. 



Fiilis on siis kaiken kaikkiaan hyvä ja kuntokin tuntuu menevän eteenpäin odotetulla tahdilla. Laitoin tänään Bullille kuntokuvia ja palaute oli ihan hyvää, samaan malliin jatketaan ja varsinaiseen kuntotsekkiin menen sitten reissusta kotiin palattuani. 


Poseerausta sekä t-kävelyä täytyy taas vastaisuudessa treenailla hiukan innokkaammin, kun pitkin työpäivien jälkeen ne ovat hieman jääneet taka-alalle. Tämän huomasin hyvinkin selkeästi kuntokuvia otettaessa kun anatomiset eivät oikein lähteneet. No, onneksi on vielä noin 15 viikkoa aikaa hioa asennot taas paremmiksi. ;)

Toistaiseksi ainakin tämä toinen dieettini tuntuu jotenkin todella paljon ensimmäistä helpommalle, liekö syy sitten siinä, että nyt en jaksa enää stressata niin paljoa mistään kuin ensimmäisellä kierroksella. :) Muutenkaan mitään "dieetti-oloja" ei vielä ole näkynyt, tosin ollaanhan sitä vielä melko alkutaipaleella. 



Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille! :)

-M

So greetings from Oulu! I have been travelling around Finland now for a week and I am really surprised how well everything have been working out with my contest prep and this work tour. :)

I have eaten quite a lot of rice cakes, fresh cauliflower, turkey slices and salad, so the cooking part has been really easy. Just mixing the correct amount of everything to a plastic container. :) 

In the beginning of the week I did few workouts in Helsinki, Mayor's Gym and in the end of the week I went to test Elixia Centrum in Turku. I must say I was positively surprised, and I will definately visit Elixia also in Jyväskylä as soon as we get there. :) 

Today I will do my workout in some gym in Oulu and tomorrow I was planning to do a bit different morning cardio in our hotel's pool. :)  

Summa summarum, I feel great and my condition is developing as it should. I sent some pics to my coach today and he said the same, so I am happy. I will go for a proper condition check as soon as I am back home. 

Only posing practice has been lacking a bit because I have been working so long hours, but I will promise to do an improvement on that too. I actually noticed that today when I was taking the pics to my coach and the anatomical poses felt really difficult. 

So far this second contest prep has been feeling so much easier than the first but I believe it is because this time all the stressing is gone and I haven't really felt the "contest prep-feelings" yet. Well it has been only 8 weeks so ask me again after 10 more weeks hahah. :) 

Have a sunny week! :)

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)