tiistai 16. syyskuuta 2014

maanantai 11. elokuuta 2014

Dieettiviikot 16 & 17 / Contest prep weeks 16 & 17

Aika tuntuu jälleen suorastaan lentävän! Erityisesti silloin, kun pitäisi blogia päivitellä, heh. 

En ajatellut sen tarkemmin nyt muistella menneitä viikkoja, vaan mielummin kertoa tämänhetkisiä kuulumisia, sillä niin paljon on ehtinyt tapahtumaan tämän parin viikon aikana etten mitenkään pysy perässä että mikähän tapahtui ja milloin. Ehkä pientä dieettiaivon vikaa ilmassa? :)

Poseeraukseen olen edelleen panostanut kaiken liikenevän aikani töiden ja treenien ulkopuolella ja viimeviikolla kun vietin hieman kesälomaa, kävinkin vaihtelun vuoksi tekemässä aamuaerobiseni sisällä salilla ja sen jälkeen aina hiomassa anatomisia sekä t-kävelyäni peilisalissa. Koin tämän systeemin hurjan toimivaksi, mutta nyt koulun alkaessa huomenna, en enää millään aamuisin sinne ehdi, joten pitäänee jatkaa aiempia treenin jälkeisiä poseerauksia. 


Treeneissä olen ruokavalion viimekertaisen kiristämisen jälkeen huomannut olevani aiempaa hieman väsyneempi ja sarjapainojen tulleen jonkin verran alas aiempaan verrattuna, mutta mielestäni tässä vaiheessa dieettiä (5 weeks out) se on aivan normaalia. Ja kuitenkin korkeampien hiilarien päivinä treenit ovat kulkeneet edelleen tehokkaasti. 

Kunto on omaan silmään hiukan edellisestä kiristynyt ja jos oikein pinnistää, niin joitakin vatsapalikoitakin on havaittavissa, vaikka kisakireyteen vielä matkaa onkin. Kuitenkin hyvillä mielin mennään kohti Jyväskylän karsintaa. Eihän tässä ole varsinaisia treeniviikkojakaan jäljellä kuin neljä ennen viimeistelyjä! 

Viime viikonloppuna kävimme pienellä Helsingin-lomalla mieheni kanssa ja samalla pääsin kokeilemaan (ja ihastelemaan) vielä keskeneräisiä kisabikinejäni Sahara Beautyssä Leppävaarassa. Suunittelimme samalla reissulla koristelutkin Sannan kanssa ja nyt en malttaisi yhtään odotella biksujen valmistumista! :) Bikinisovituksen yhteydessä näin myös upeaa kilpasisartani Jessica Silfvernagelia ja hetken ehdimmekin Sannan sekä Jessican kanssa vaihtamaan dieettiajatuksia. Molemmilla tuntui olevan melko hyvä fiilis ja innolla odotan että näen heidät lavakunnossa!

Siinä ne ihanuudet nyt on! :)

Bikinisovituksen lisäksi ohjelmaamme kuului kahdenkeskistä aikaa rentoutuen Flamingo Spa:ssa hotelliyöpymisineen. Lämpimissä altaissa sekä höyrysaunassa saikin koko kropan rentoutumaan ja palautumaan viikon rasituksista ja on kyllä "dieettitekemisenä" aivan lyömätöntä. Oli myös mukava huomata, kuinka paljon dieettiläisenkin ruokavalioon sopivaa tarjottavaa hotellin aamiaiselta löytyi. Itse olin tosin varustautunut omilla eväillä joten sen enempää en päässyt hotellin aamiaisantimia maistelemaan, mutta onneksi Joonas hoiti oman osuutensa ihan kunniakkaasti. :) 


Helsingin reissun yhteydessä kävimme myös Sportti-Mekalla Toni Rämöä tapaamassa ja tarttuihan sitä taas yhtä sun toista tuotetta matkaan. Erityisen innoissani olen minulle uuden tuttavuuden Fortix Nutritionin tuotteista joussa testissä on nyt aminohappo sekoitus sekä heraisolaatti. Vielä en osaa muuta sanoa kuin että ainakin maut ovat molemmista kohdallaan ja sekoittuvuus erittäin hyvä. 


Sportti-Mekan reissulla tuli myös sovittua blogini siirrosta ProPowerMedian alle, joten seuraavaa postausta pääsettekin lukemaan sieltä. Laitan vielä tarkempaa linkkiä tänne bloggerin puolelle. :) 

En myöskään aio sulkea tätä blogia kokonaan vaan säilytän kaikki vanhat tekstini täällä, joten uudemmille lukijoille riittää tässäkin osoitteessa vastaisuudessakin luettavaa. 

Nyt koitan painua unten maille, sillä karu paluu arkeen koittaa huomen aamulla herätyskellon soidessa taas 5.45 aamulenkille. :) 



So the time really flies, doesen't it? It has been a bit over two weeks since my last blog post, but instead of writing everything what has happened in past few weeks, I decided to write how things are now and what I am up to next. :) 

So it is five weeks out now and after the last bigger change in my meal plan, I have been feeling more tired during my workouts, but on the other hand, it is only few weeks left so I think it is quite normal at this point. Otherwise I have been feeling good and actually been posing quite a lot and also practicing my t-walk. 

I think I can see some progress in my shape but I still have some work to do before I am ready for the stage. 

Last weekend me and my bf Joonas did a little trip to Helsinki. The main reason was to go to try my new competition bikinis to Sahara Beauty and visit Sportti-Mekka on the way but we also decided to stay over night in a hotel and relax in Flamingo Spa for a day. It was so nice to run away from all the normal routines and just have some time of our own. 

I really liked the bikinis and I am so excited about them, they are going to be so pretty. I can't wait to see those  ready! :) 

There is also another reason why I am excited, because I am happy to announce that my blog is moving to a new address and my next blog post will be in ProPowerMedia's web page. I will post the link later. :) 

But now it is time for me to go to sleep, my alarm rings at 5.45 am on Tuesday morning for a cardio. :)



perjantai 25. heinäkuuta 2014

Dieettiviikko 15 / Contest prep week 15

Eli toisin sanoen: 7 weeks out! :)

Ja vaikka ne pahimmat oltavat ovat vielä varmasti edessäpäin, niin täytyy sanoa että on tämä toinen dieetti sujunut aivan älyttömän helposti. Muutama kiukkupäivä on mukaan mahtunut, mutta jos ajatellaan tätä koko 15 viikon aikaväliä niin kyllä niitä huonompia päiviä sille ajalle olisi mahtunut ihan ilman dieettiäkin. 

Sporttimekan pakettikin tuli alkuviikosta ja nyt on taas lisäravinnekaappi täynnä, kiitokset vaan sinne Sporttimekan suunnille! :)

Alkuviikosta kävin valmentajia tapaamassa ja hakemassa ruokavalioon uudet muutokset. Nyt ruopaistiinkin sitten hiukkasen enemmän ruokaa kerralla pois eli luulisi vihdoin noiden viimeistenkin läskien lähtevän. Sitä odotellessa.. :)

Vielä on hiukkasen hiilareita jäljellä..

Muuten on sujunut ihan normaaliin tapaan (päivitykseni varmasti alkavat puuduttamaan kun aina kuuluu vaan samaa tylsää). Hah, mutta sitähän tämä pääasiassa on, samaa homma viikosta toiseen pikkuhiljaa vähenevillä eväillä. Poseerausharjoitteluun tosin olen yrittänyt panostaa hiukan enemmän lähiaikoina. Toki perus anatomisia olen sahannut jokaisen treenin päätteeksi, mutta nyt myös t-kävelyä ja lineupin asentoja aiempaa enemmän. Torstaina käytiin vielä Kimmo Raution valvovan silmän alla ihan poseeraustunnilla saakka Lindan ja Marin kanssa. Palaute oli onnekseni pääosin positiivista, tosin pieniä muutoksia tuli tehtyä asentoihin ja t-kävelyynkin jotka pitää vielä hioa sujuviksi. Itse kyllä pidän bf-asennoista todella paljon enemmän verrattuna bikinin poseerauksiin. Ja hyvä niin. :)


Perjantaina kävimme Joonaksen kanssa Nokialla treenaamassa kädet. En tiedä johtuuko siitä, että aiemmin ojentajaa ja hauista tuli treenattua vain muutaman liikkeen verran vai mistä, mutta itse koen juuri käsitreenin melko haastavaksi treeniksi itselleni. Tai että herkästi monen sarjan jälkeen varsinkin ojentaja tuntuu "puutuvan" ja sen jälkeen on hirvittävän vaikea enää saada kunnon tuntumaa ja puristusta lihakseen. Ehkä sitä ajan kanssa oppii. Joonas onneksi oli antamassa oikein hyviäkin vinkkejä suoritustekniikoiden suhteen joten ainakaan siitä ei pitäisi enää vastaisuudessa jäädä kiinni. :) 

Tänään pidän lepopäivää ja suuntaan töihin Helsinkiin. Hetken ehdin jo mietimään salikamojen mukaan ottoa, mutta päädyin kuitenkin jättämään viikon viimeisen jalkatreenin huomiselle. Jostain syystä olen tällä dieetillä tykännyt tehdä jalat aina torstaisin ja sunnuntaisin ja selkätreenin viikon ensimmäisenä treeninä, oli se sitten maanantai tai tiistai. Olkapäät ja kädet sitten vaihtelevat siellä välissä fiiliksen mukaan paikkaa ja päivää. 

Ensi maanantaina pidän lepoa koska menen Zenseen Risto Santalan käsittelyyn. Typeryyksissäni siirsin aikaan jo kerran viikolla eteenpäin ja nyt saan sen sitten tuntea nahoissani järkyttävän niskajännityksen ja -säryn muodossa. Minulla on todella harvoin mikään paikka pahasti jumissa muun kuin treenin vuoksi ja nyt on jopa ponnistuspäänsärkykin löytänyt tiensä treeneihini mukaan. Rehellisyyden nimissä on myös todettava että lihashuoltoni on edelleen ollut hieman retuperällä vaikka TIEDÄN että hiilarien vähetessä palautumiseni hankaloituu entisestään. Että ihan omaa syytä tämäkin. Mutta lupaan nyt tehdä ryhtiliikkeen ja mennä ihan venyttelytunnille ensi viikolla. Pitänee kuitenkin kaivautua ihan takariviin ettei muilla tuntilaisilla ole liian hauskaa kustannuksellani. :D

Mutta ensi viikkoon, jolloin toivon mukaan kirjoittelen tehneeni paljon kehonhuoltoa! ;) 

Aurinkoista viikonloppua! 

-M

Junaselfie. Ja kanssamatkustajilla on hauskaa. ;)

---

In other words: 7 weeks out! 

Even tho I know that the hardest part of this competition prep is ahead, I must say that it really has been quite easy so far. Sure there has been few bad days but who hasn't had any for past 15 weeks? 

Last Mon I went to get my new meal plan and now we really cut some food off, so hopefully I'll be able to see some results soon. :) 

This week has been otherwise quite the same than the last one, but I have really tried to practise my posings more. I even went for a judge Kimmo Rautio's posing class with my team mates Linda and Mari last Thu. He made some small adjustments to my poses but otherwise everything seemed to be allright. Now I just need to practise those new poses well. 

On Friday I trained my biceps and triceps with my bf Joonas. I don't know if it is the fact that I haven't been training arms too much before of what, but I kind of find it hard to train them. Especially my triceps after many reps get this funny "numb" and weak feeling and after that it is really hard to really squeeze the muscle. Joonas gave me a few useful hints so let's hope those will help in the future. :)

Today I am heading to Helsinki for a job thing and tomorrow I'll do my last workout of the week. I have had this routine lately that I always train my legs on Thu and Sun and start my workout weeks with back training. The delts and arms then variate somewhere in beetween. 

Next Monday will be rest tho, because I have booked a massage from Risto Santala. I already once moved my appointment and now I really feel it in my body. I usually never get any aches (despite post workout soreness) to my muscles but now my nexk has been quite bad lately. I also have had some head aches during workouts because of that which is very unusual. I do know that it is my own fault because I still haven't done almost any muscle maitenance lately. Now I really promise to start keeping better care of my body. Especially now when most of my carbs are about to dissappear I know that it will challenge my recovery even more. 

So next week I will hopefully post that I have done so much stretching.. ;) Have a nice weekend!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Dieettiviikot 13 & 14 / Contest prep weeks 13 & 14

Tämä parin viikon kerralla kiinni kurominen näyttää olevan enemmänkin tapa kuin poikkeus nykyään. :) 

Viikolla 13 tekemistä riittikin keskiviikosta sunnuntaille saakka, kun ensin kuvailtiin FitBodyyn uutta kuvamateriaalia valokuvaaja Petri Mastin kanssa ja loppuviikon olinkin töissä Suomi Pop festivaaleilla Jyväskylässä. 

Keskiviikkona siis aamulenkin jälkeen suuntasin Prime Beauty & Designiin Umpun hoiviin, joka loihti minulle aivan älyttömän hienon kuvauslookin! Suurkiitokset siitä Umpulle, on ihanaa kun ei tarvitse itse omin rähmäkäpälin yrittää taikoa itsestään edes kaukaisesti ihmisen näköistä kun on ammattilainen joka tietää mitä tekee.


Taitaa rouva olla melko varattu koko ajan, mutta mikäli tarvetta löytyy hyvälle kampaajalle ja meikkaajalle niin ehdottomasti suosittelen Umppua ja Primeä! Myös kestoripseni ovat hänen käsialaansa.

Petrin kanssa hiukan arvottiin kuvauspaikkaa, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin tutulle ja turvalliselle WFC:lle ja salikuviahan niistä pääasiassa sitten tuli. Itse kyllä tykkään hurjasti Petrin kuvaustyylistä ja oli hiukan puhetta että lähempänä kisakuntoa kuvailtaisiin hiukan lisääkin. Pakettini Better Bodiesiltakin ehti juuri sopivasti kuvauksiin ja sainkin ihania uutuuksia kuviin päälleni.

Making of.. 


..ja valmiinpaa materiaalia. :)

Keskiviikon prinsessapäivän jälkeen oli vuoro palata arkeen töiden merkeissä. Tosin seura oli mitä mahtavinta kun upea bikinikisaaja Krista Seuna lähti työparikseni Jyväskylään. Ja kun tässä ei vielä ollut fitnesstä riittämiin, niin yövyimme myöskin bikinissä syksyllä kilpailevan Vasankarin Essin luona. Siinä olisi varmaankin monella miehellä (ja naisella) leuka loksahtanut kun olisi meidän menoa päässyt seuraamaan sivusta. Kolme fitness-blondia kun tungetaan reiluun pariinkymmeneen neliöön niin eihän se voi kun päättyä hyvin. ;) Juttua ja naurua riitti ja suurkiitokset vielä Essille meidän majoittamisestamme! 

But first, let me take a selfie.


Kävimme myös tutustumassa Jyväskylän harjun portaisiin Kristan kanssa. 

Sunnuntaina alkoi kovasti odotettu kesälomani ja treenailimme sen kunniaksi jalat yhdessä mieheni Joonaksen kanssa Nokian Liikuntamaailmassa. Viitisen sataa toistoa teki tehtävänsä ja olin aivan kuollut treenin päätteeksi. Olen kyllä tykännyt aivan älyttömän paljon tuosta five hundred-treenityylistä ja vaikka ruokaa ei ole vähennelty viimeiseen reiluun kuukauteen, niin silti tämän ohjelman aloittamisen jälkeen nälkä on kasvanut ja kiristyminen jatkunut mielestäni ihan hyvää vauhtia. :)

Hiukan täytyy kyllä kadehtia noita ukon kinttuja. Tosin on niitä hiukan enemmän reenattukin kun omia. :)

Dieettiviikko 14 oli siis ensimmäinen lomaviikkoni ja myös minun ja Joonaksen yhteinen lomaviikko, joten päätimme treenailla sen yhdessä Nokialla. Alkuviikon vietimmekin mökillä aurinkoisista keleistä nauttien ja rentoutuen. Innostuin myös lukemaan Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti-kirjaa, joka on antanut paljon hyvää pohdittavaa omaakin kisavalmistautumista silmällä pitäen, suosittelen kyllä tutustumaan opukseen mikäli kesälukemisesta on pulaa.

Keskiviikkona suuntasimme koko porukka kohti Helsinkiä ensin bikinien suunnittelu palaveriini Sahara Beaty & Designiin ja siitä Korkeasaareen eläimiä ihmettelemään. 

Saharan Sannan kanssa oli todella mukava käydä bikinien eri värejä ja -malleja lävitse ja minulle kyllä tuli hirmu hyvä ja luottavainen fiilis, kun hän kertoi oman ammattimaisen mielipiteensä mutta kuitenkin kuunteli minun hulluja ideoitani myös. Odotan innolla että pääsen näkemään valmiit biksut ja uskon että niistä tulee juuri sellaiset kuin toivoinkin. :)

Saharan toimintahan laajenee lähiaikoina, kun heidän bikineilleen on ollut niin hurja kysyntä, enkä yhtään ihmettele. Esillä oli joitakin heidän tekemiään biksuja ja kyllä olivat niiiiin hienoja!

Kuin karkkikaupassa. 


En tiedä kuka meistä oli eniten innoissaan Korkeasaaren eläimistä. :)

Loppuviikko onkin sitten mennyt muuttopuuhissa, kun Joonas muutti luokseni Tampereelle. :) Nyt on vihdoin kamat paikallaan ja koti näyttää ihan kodilta. Treenaamista on hiukan eilen ja tänään haitannut kipuileva korva, mutta osallistuin kuitenkin tänään teamimme kilpailijoille järjestettyyn fitness-päivään. 

Hiukan jännitti esittää uusi t-kävelyni julkisesti kaikkien edessä, mutta ihan sujuvasti se taisi mennä ja itselle jäi ainakin ihan hyvä fiilis siitä. Palaute oli pääosin positiivista ja kävin myös kuntoni näyttämässä ja kuulemma aikataulussa ollaan vielä. Mahdolliset ruokavalion muutokset saan ensi viikolla ja jotain tankkaustakin on kuulemma vielä tuloillaan ennen kisoja ja viimeistelyviikkoa. :) 

Team Fitfarmin fitness-päivä Varalassa sekä tämän hetkistä kuntoa.

Hyvillä fiiliksillä siis mennään ja ehdottomasti rennommalla mielellä kuin viime vuonna. Tsemppiä loppurutistukseen kaikille syksyn kisaajille!


So apparently it is more like a habit than an exception that I update my blog only in every two weeks. :) 

So the contest prep week number 13 was quite busy because on Wednesday I had a photoshoot for FitBody magazine with photographer Petri Mast and the rest of the week I was working in Suomi Pop festival in Jyväskylä. 

Before the photoshoot I went to Prime Hair & Beauty Design where Ulla-Riitta Koskinen did my hair and make up. It is so nice to let her do everything because I know that she is so talented that every time the look is perfect. I also got my package from Better Bodies so I had some new beautiful clothing on in the photoshoot. 

On Thursday I travelled to Jyväskylä with beautiful bikini girl Krista Seuna. We had such an awesome weekend working and also because instead of a hotel, we stayed over at Essi Vasankari's place who competes on bikini fitness too. So quite an fitness-involved weekend, I would say. :)

The week 14 was mine and my boyfriend Joonas' holidayweek so we decided to stay at their summer cottage and do our workouts together at Nokian Liikuntamaailma. About five hundred reps for every workout and I love it. And also I think it suits me quite well because we haven't reduced my food for past 4 weeks and I am still getting a bit more shredded all the time. 

On Wednesday we all headed to Helsinki and after my contest bikini designing in Sahara Beauty & Desing we went to see some wild animals in Korkeasaari. I am really excited about my becoming contest bikinies and I am sure Sahara's Sanna will make them just perfect. 

The rest of the week has went by more or less with moving Joonas and his stuff in to my place. Now everyting is in it's place and our home is starting to look like a home. :) 

Otherwise everyting has been quite allright, despite a bit of earache which has been disturbing my workouts for past few days, so I have been resting a bit more than usually. Today I went to our team's fitness day where I did my new t-walk in public for the first time. It was quite exciting but I felt good afterwards and the comments were mostly positive. I also had a condition check with my coach and the possible changes to my diet plan will be done by next week. So I still can enjoy about my carbs for a while, haha. 

So feeling good and quite relaxed for now. :) Still 8 weeks to go so LET'S DO IT! 

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Dieettiviikko 12 / Contest prep week 12

Hei vaan. En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä, että kuinka älyttömän nopeaan nämä viikot kuluvat eteenpäin! :) 

Maanantaina aloitin siis uudella treeniohjelmallani, jonka nimi on five-hundred. Nimestä voi päätellä sen verran, että toistomäärät huitelevat melko korkeissa määrissä, ja treenimuodon onkin tarkoitus olla melko kuluttava. Olin kuullut niin puolesta, kuin vastaan kommentteja kyseiseen treenimuotoon liittyen ja nyt viikon sillä tavoin treenanneena voin todeta että tykkään ja lujaa! Itse ainakin saan aivan älyttömön hyvän tuntuman treenattavaan lihakseen ja korkeiden toistomäärien vuoksi homma ei mene liikaa liian isoilla painoilla repimiseksikään, missä olenkin kunnostautunut jo edellisten ohjelmieni kanssa. ;) 

Sataa sataa ropisee..

Fiilis on ollu jälleen todella hyvä ja vaikka hetkittäin epäusko hiipikin kuiskuttelemaan korvan juureen, niin usko omaan tekemiseen palautui viimeistään viime torstaina, jolloin kävin tapaamassa valmentajaa. 

Toistaiseksi sain jatkaa vieläpä samalla ruokavaliollakin ja kuulemma aikataulussakin pitäisi olla (mitä kuitenkin hiukan salaa mielessäni epäilen). Mutta lupasin pyhästi jättää kuntoon pääsemisestä huolehtimisen valmennusjohdolle, joten enää ei siitä stressailla. 

Lounasta tien päällä.

Viikonloppu menikin sitten taas töiden parissa Ruis Rockissa Turussa ja pääsimmekin nauttimaan uskomattoman hyvistä keleistä hyvän musiikin ohella. Treenaamaan en Turussa tällä kertaa ehtinyt, mutta säästelen nyt saamani Elixian viikon tutustumislahjakorttia sitten Jyväskylään, jonne suuntaan lippuviikosta. 


Siellä järjestetään siis SuomiPop-festivaali, jossa viime vuonnakin olin töissä, tosin tällä kertaa lisäkseni on tulossa toinenkin fitness-vahvistus, nimittäin ihana bikini-kaunotar Krista Seuna. Mukavaa saada aamulenkeille ja salille hiukan seuraakin, yleensä kun näillä työreissuilla saa melko yksinään reenailla. :)

Suomi POP Festivaali 2013

SuomiPopin jälkeen minullakin alkaa pienimuotoinen kesäloma ja tarkoitus olisi ainakin viedä poika Korkeasaareen ja muutoin keskittyä siihen olennaiseen, eli lepäämiseen, syömiseen ja treenaamiseen. Mitäs muuta sitä kaipaisikaan. 

Kuitenkin ennen työreissua on muutakin mukavaa luvassa, sillä keskiviikkona kuvaillaan FitBodyyn (hiukan vähemmän bulkki-poskisia) kuvia valokuvaaja Petri Mastin kanssa ja mikäli posteljooni vaan on aikataulussa, niin tuleepa kuviin vähän uutta Better Bodiesin mallistoakin esille. Innolla odotan että pääsisin niitä ihanuuksia jo hypistelemään! :)




Nyt aloitan joka maanantaisen reissunjälkeisen pyykkirumbani. :)

Aurinkoista viikkoa toivotellen,

-M

I probably never get tired of wondering how quickly the weeks go by. :) 

On last Monday I started with my new training programme called "five-hundred". He name sureöy does tell sonething about the amount of reps. And because I did hear some really interesting opinions against and also behalf of it, I was very interested to try it myself. Now after one week I can not say that I am an expert or anything but I do really like it! :) 
I get a really good feeling to the muscle and because the large amount of reps, I can't do my usual mistake and just keep ripping way too heavy weights with a bad technique. ;) 

Otherwise I have been feeling great and after meeting with my coach I even felt better because he said that we are on time and surprisingly he even didn't take any of my food away. 

In the end of the week I was working in Ruis Rock, where the weather was luckily really sunny all weekend. One more festival to go and I have almost two weeks of vacation! The last festival is in Jyväskylä and it's next weekend. I was working there last year too and it was really fun! This year I will have some fitness-company also because lovely bikini-baby Krista Seuna is coming there too. It will be nice to have aome conpany for morning cardios and  to workouts. :) 

There is also another exciting thing before Suomi Pop festival, and it is next Wednesday. I will have a photoshoot for FitBody with photographer Petri Mast and if the mailman gets here on time, I will wear some new workout clothing from Better Bodies! Can't wait to see them! :) 

But now I have to start my every Monday's routine, cleaning clothes and unpacking after the work trips.

Have a super sunny week!

-M

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Dieettiviikot 10 & 11 / Contest prep weeks 10 & 11

Jatketaan tätä päivittämättä olevien viikkojen kiinniottoa. Eli postataas nyt viikot 10 ja 11 samalla kertaa. :)

Kymppiviikon alun olin vielä Helsingissä töissä, ja aamuisten Töölönlahden aerobisten lisäksi kävin treenaamassa missäs muuallakaan kuin Mayor'silla Ruoholahdessa. Teinpä jopa niinkin "bodarimaisen" treenin maanantaina kuin rinta-hauis-pohkeet ja kiitos hyvän treeniseurani, se todella osui ja upposi! Rintaahan en kamalan montaa liikettä ole oikeastaan koskaan treenannut, ja nyt tämä erikoistekniikoiden täyteinen rintatreeni oli kunnon shokkihoitoa kropalle. Sain myös ehkä ensimmäistä kertaa eläessäni kunnon tuntuman kyseiseen lihasryhmään. Offilla lupaan tehdä kunnon ryhtiliikkeen ja aloittaa kunnon rintatreenit!


Keskiviikkona vihdoin työkiertue oli lopullisesti ohitse ja pääsin kotiin. Junasta suorilta salille Nokialle kunnon olkapäätreenin kimppuun. Tai näin ainakin olin sen päässäni suunnitellut. Alkuviikon lyhyet yöunet ilmeisesti vaikuttivat (tai ainakaan en suostu vielä myöntämään että dieetti purisi jaksamiseen), mutta harvemmin sitä tulee itkettyä ainakaan kamalan paljoa treenin aikana. Olin myös koko treenin ajan aivan umpijäässä ja vaikka lämmittelin mielestäni kunnolla, en saanut sitä kunnon "treenifiilistä" päälle laisinkaan tai edes riisuttua jotakin kolmesta päälläni olleessa paidasta. Jokainen toisto tuntui alusta saakka todella vastenmieliselle ja fiilis oli aivan maassa treenin alusta loppuun. Treenin päätteeksi juoksin suihkun läpi, söin ja mahdollisimman äkkiä unille. 

Unta tulikin otettua melkein kymmenen tuntia ja torstai-aamun aamuaerobinenkin tuntui jo melkein mukavalle idealle.
Salitreenivuorossa olikin jalat. Paleleminen ei edelleenkään ollut hellittänyt ja torstain aamuaerobisellakaan en saanut kunnon hikeä pintaan kovista spurttiyrityksistäni huolimatta.
Treenasimme yhdessä mieheni kanssa ja aloitimme lämmittelyjen jälkeen reiden ojennuksilla. Niiden jälkeen tarkoitus oli tehdä raskas prässi takareisi-pakara-akselille ja jatkaa etureisille suunnatun kapean varpaillaan tehtävän hack-kyykyn pariin ja siitä takareisien koukistukseen. Ei kovin monta, mutta sitäkin tehokkaammat liikkeet. 
Kuitenkin purskahtaessani itkuun prässissä kolmannen kerran, päätin että teen vain koukistukset kunnon tuntumalla ja lähden kotiin takaisin nukkumaan. 
Harvemmin tulee jätettyä treeniä kesken, mutta nyt tosiaan tuli niin tehtyä. Eipä se fiilis siitä parantunut, mutta nukuin ensimmäisen kerran pariin viikkoon kaksi yötä putkeen sen sen yli kuusi tuntia. 

Aina ei suju.

Perjantaina olo oli jo huomattavasti inhimillisempi. Miehen kanssa yhdessä tehtiin selkää ja vaikka treeni oli hyvä ja jaksaminen taas kohdallaan, kummallinen henkinen huono fiilis jatkui edelleen. Poseerauskin tuntui todella tahmealle. No, eikun ruokaa koneeseen ja juhannusrientoihin. :) 
Juhannusriennoiksi laskettakoon siis dieettiruoan grillaaminen ja saunominen. Sain myös tämän kummallisen syväjäätymistilani vihdoin pois. Ilta ja auringonlasku olivat järvenrannassa kauniita ja uni tuli jälleen äkkiä. 

Juhannusmaisemia.

Lauantaina aloitin aamuni aerobisella ja vaihtelun vuoksi sisällä. Hiki lensi ja kroppa tuntui jälleen toimivan normaalimmin. Lauantain loppupäivän ohjelmassa olikin jokaisen dieetiläisen unelma, eli hiilaritankkaus. Olin kuvitellut alkuviikon huonojen olotilojen johtuneen pääasiassa vähistä unista, mutta kyllä tankkaus sai taas kropan aivan eri tavalla käyntiin, vaikka seuraavana aamuna kauhistelinkin vaakalukemia. :)

Nam!

Sunnuntain aamuaerobinen kulki reippaasti ja salitreenissäkin oli aivan eri fiilistä kuin aiemmin samalla viikolla. 

..ja sitten taas sujuu. :)

Ei sillä, toki dieetin kuuluukin tuntua jossain ja huonoja fiiliksiä mahtuu mukaan siinä missä hyviäkin, mutta kyllä tuo "huono viikko" melko puun takaa tuli! Mielestäni olen kuitenkin pääasiassa melko positiivinen persoona ja yleisfiilis on yleensä hyvä, niin tuollainen itkunsekainen viikko kyllä tuntuu melko rajulle. 
Onneksi olen taas päässyt onnellisesti takaisin "fitness-kuplaani", ja treenit sujuvat ja fiilis on kohdillaan. :) Seuraava viikko menikin sitten todella hyvällä fiiliksellä ja valmentajaakin kävin tervehtimässä Fitfarmin toimistolla ja sainpa vielä uutta treeniohjelmaakin käteeni. Uudella ohjelmalla starttaillaan maanantaina ja en millään malttaisi odottaa! :) 

Viikolla 11 treenailin miehen kanssa yhdessä selän Nokialla maanantaina, tiistaina etureidet Wolfilla ihanan body fitness junioreissa kisaavan Mirka Vikmanin kanssa, keskiviikkona olkapäät, ojentajat ja hauikset itsekseni, kuten myös torstaina takareidet ja pakaran (jotka ovat muuten edelleen kipeät) ja perjantaina työkeikan vuoksi jälleen Helsingissä Mayor'silla koko kropan koontini. Lauantain aamulenkin tein perinteisesti aurinkoisen ihanalla Töölönlahdella ja treeniviikko olikin osaltani taputeltu. 

Töölönlahdella aamulenkillä.

Hiukan fitnestä oli kuitenkin vielä sunnuntaina luvassa, kun teimme aamiaistreffit upean Jessica Silfvernagelin kanssa Helsinkiläiseen Kiila Food & Bariin. Juttua riitti ja oli todella mukavaa jakaa dieetti- ja kisafiiliksiä toisen "kohtalotoverin" kanssa. Itseasiassa nousemme myös lavalle samassa pituussarjassa Jyväskylässä, mikä minua kyllä rehellisesti sanottuna hieman kauhistuttaa, sen verran upean näköinen Jessica on jo nyt. :) 

Kuolasin Jessican tankkausruokia ihan hiukan.. :D

Toisaalta taas minua motivoi älyttömän paljon nähdä mitä pitkäjänteisen työn tuloksella voi saada aikaan. Jessica on vasta 22-vuotias ja valovuosien päässä omaan lihasmassaani verrattuna. Mutta enpä ole lajitavoitteiden mukaisesti vielä kamalan pitkään päässyt treenaamaankaan joten hiljaa hyvä tulee. Itse käytin vielä hetki sitten hurjan paljon energiaa hermoilemalla muiden kilpakumppanien parempaa kuntoa ja suurempaa lihasmassaa, ja miettimällä että kisatakko vai ei. Viime perjantaina päätin lopettaa vaiheilun ja että nyt sykyllä kisaan kun niin valmentajani kanssa sovittiin ja teen kaikkeni mitä vielä voi parhaan mahdollisen kunnon esittämiseen lavalla ja se riittää tänä vuonna mihin riittää. 
Sen jälkeen sitten kehitytään kaikessa rauhassa kohti uutta tavoitetta. Ja tällä eestaas-vaiheilulla ei saane kuin pään kipeäksi ja lähipiirin ihmiset hermoromahduksen partaalle. :) Myös oma suorittamiseni varmasti kärsii epävarmuudesta. Kisapäätös on tehty ja sitä kohti mennään nöyrästi, muttei nöyristellen.


So on Mon and Tue I was still in working in Helsinki, so I did my morning cardios lapping Töölönlahti and trained at Mayor's gym. Actually I did "a true bodybuilder workout" on Mon eve, chest, biceps and calves. ;) 
I haven't done too many chest wokouts so I was really excited when my workout buddy howed me some good special techniques and I (probably first time in my life) got a good muscle-mind-connection to my chest. I made a decision that I'll start training my chest regularly next offseason. :)

Otherwise last week wasn't too good. My long work tour ended and because the long hours and little sleep I didin't feel too good and on Wed and Thu my workouts were quite bad. I didin't manage to sweat at all, I just felt cold and all the reps felt bad from the beginning. I slept a lot and ate and tried to recover as well as I could. Finally Saturday monrning I felt better again. I did my morning cardio inside and got a decent sweat. I also had a carb loading day so my schedule was quote the same all day: eat eat eat. :) 

Sunday Morning I woke up almost three kilos heavier and filled with energy. Both cardio and gym felt good and my body felt that it was working normally again and the feeling has stayed thru the whole week so apparently carbs did good for me. :)

We trained back together with my bf on Monday, Tue I trained my quads with my lovely friend and a fellow competitor Mirka Vikman, Wed & Thu I trained by myself and Friday I was working again in Helsinki, so I trained at Mayor's gym again. I also did my morning cardio traditionally at beautiful sunny Töölönlahti and then my workouts for this week were done. There was still a bit of fitness on Sunday when I went to meet gorgeus body fitness competitor Jessica Silfvernagel to Kiila Food & Bar for breakfast. Or to be clear I had some tea and she had carbloading so thats why this occasion was possible. :) It was so nice to talk with her and share all the diet and contest prep feelings. Actually we will step to the stage same time because we are quite the same height. To be honest, I am a bit terrified because she looks so good already! 

On the other hand I get so much motivation when I see the results of long term hard work. Jessica is only twentytwo and she is like gazillion years ahead of me when it comes to muscle mass. But I haven't been training for body fitness too long so no need to think about that too much. :) Now it is time to stop stressing how other competitors look and concentrate on developing my own physique to be the best version I can be on the stage.

Have a nice week y'all!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Dieettiviikko 9 / Contest prep week 9

Niin ne viikot vaan vierii. Kiirettä on pitänyt kiertueen kanssa eiliseen saakka joten kurotaampa nyt alkuun viimeviikon päivitykset kiinni. 

Alkuviikosta treenailin Oulussa Radisson Blu:n omalla salilla. Olisihan kaupungista varmasti löytynyt monipuolisempiakin salivaihtoehtoja, mutta tiukan aikataulun vuoksi päätin kuitenkin hoitaa treenit mahdollisimman lähellä hotellihuonettamme, eli kerrosta ylempänä. :) 

Sali oli melko pieni ja esimerkiksi kunnon levypainoja ja -tankoa ei ollut laisinkaan, mutta pienellä mielikuvituksella sain kuitenkin ihan hyvän kiertoharjoittelu-tyyppisen treenin tehtyä. 

Radisson Blu Oulu's gym


It could be worse, right? :)

Ensin pieni lämpö juoksumatolla, jonka jälkeen tätä neljä kierrosta lyhyillä palautteluilla kierrosten välissä:

Reiden koukistus maaten käsipaino jalkaterien välissä x 15-20

Selänojennus pakarajännityksellä x15-20

Askelkyykky tangolla ja painoilla (olivat sen verran kevyitä että sai tehdä pidempää sarjaa) x 30-40

SJMV käsipainoilla x 20

Reiden koukistus selinmakuulla jumppapallolla 15-20

Loppuun vielä hiukan vatsoja ja treeni oli valmis. Seuraavan päivän olkapää-ojentaja-hauis-treeni olikin sitten helpompi toteuttaa ohjelmani mukaisesti ja high carb dayn kunniaksi pientä pumppiakin oli havaittavissa.

A good light makes miracles.. ;)

Enempiä treenejä aamuaerobisten lisäksi en sitten Oulussa kerinnytkään tekemään, ja matka jatkui kohti Jyväskylää. 

Jyväskylässä aikataulu oli sen verran tiukka että teinkin vain yhden aamulenkin siellä ollessamme, ja kenenkäs muunkaan kuin iki-ihanan fitness-siskoni Essi Vasankarin kanssa. Eipä ole hetkeen aamulenkki sujunutkaan niin hauskoissa ja nauravaisissa merkeissä. Essin ihanan aurikoinen seura ja rento suhtautuminen lajiin tekee minun kaltaiselleni tiukkapipolle todella hyvää. Ja pitihän meidän sitten pakottaa joku viaton ohikulkija nappaamaan tästä komeudesta kuvakin! 

Fitness chicks posing at 7 am.

Jyväskylästä jatkoimme kotikaupunkiini Tampereelle ja täytyy myöntää, että se hetki, kun pääsin omalle rakkaalle kotisalilleni WFC:lle treenaamaan oli kyllä todella hieno! Vedinkin melkoisen reippaan etureisijumpan tämän kunniaksi ja fiilis oli aivan mahtava (tosin kanssani mukaan treenaamaan lähtenyt työkaveri saattoikin, ainakin ilmeistä päätellen olla eri mieltä)! ;)

Lauantaina työpäiväni päättyi sen verran myöhään, että kaikki salit olivat jo sulkeneet ovensa ja fiiliskin oli todella väsähtänyt. Kuitenkin treenit tuli tehtyä, kiitos ihanan mieheni, joka vei minut Nokian Edenin salille (auki lauantaisin -22 saakka ja kertamaksu vaivaiset 5e!) ja veti vielä minulle todella hyvän selkätreenin kaupan päälle. 

Serious face and serious training. :D

Tällainen "tuki" dieetillä on minulle aivan uutta ja olen todella kiitollinen siitä, että elämässäni on nykyään ihminen, joka todella ymmärtää näitä fiiliksiä ja osaa potkia myös eteenpäin tarvittaessa. 

Hyvästä treenistä huolimatta työreissun pitkät päivät ja lyhyet yöunet vaativat veronsa ja loppuilta menikin itkeskellessä ja omaa kehitystä kyseenalaistaessa. Kerkesin sitä valmentajallekin laittamaan viestiä, että tänä vuonna ei sitten kisata, mutta onnekseni hän tuntee minut sen verran hyvin että sunnuntain kuntotsekissä asiat halki juteltuamme fiilis oli taas hyvä ja pieni usko omaan tekemiseenkin palannut. Jopa niin paljon, että päätin kuitenkin ilmoittautua molempiin body fitnessin SM-karsintoihin pelkän Tampereen karsinnan sijaan. 

Lajihan vaihtui tosiaan keväällä body fitneksen puolelle, mikäli joku ei sitä vielä tiennyt. Pitkään mietimme tätä vaihtoa valmentajani kanssa ja keskusteltuani myös muutaman tuomarin kanssa tulimme lopulta siihen lopputulokseen, että jo pelkästään rakenteeni puolesta bf on enemmän minun lajini. :) 

Nyt sitten varovaisesti edetään kohti tavoitteita, ja katsotaan millainen kisakunto tällä kertaa kuoriutuu. Tiedän askeleen bikinistä bodyyn olevan suuri, mutta lupaan tehdä kaikkeni, jotta tuon parhaan mahdollisen version itsestäni lavalle syksyllä. 


Some anatomical poses practice, and a lot of practice more needed.


So it is the same old "I have been sooo busy that I have not had time to update my blog"-nonsense again. :D 

But let's see what happened last week, shall we? 
In the beginning of the week I was still in Oulu, and did my workouts in our hotel's gym. I had a lot of recomendations about different gyms there but because of out thight schedule, I decided to do my workouts in the nearest place possible. 

On Monday I did hams and glutes. It did ask me a bit of imagination because the hotel's gym did not have too much training gear. Only dumbbells, a physio ball, bech and a very light barbell, but I did a circuit training-like workout and sweated like a pig in the end. :D 
Luckily the week's second workout was easier to fulfill, because it was delts-biceps-triceps.

From Oulu we carried on to Jyväskylä, where I did only one morning cardio with who else than my lovely fitness-sister Essi Vasankari! It was probably the best morning cardio of this contest prep and Essi's sunny and not-too-seriously-this-fitness-thing-taking personality did so good for my serious thight *ss attitude. :) 

After Jyväskylä I finally got back to Tampere and the feeling when I went back to my beloved WFC home gym, was something very special! I wanted to "celebrate" a bit so I did quite rough quads workout which felt awesome, even tho my work colleague, who came to train with me probably disagreed, haha. 

On saturday it was quite late when I left work so all gyms were closed and I felt really tired. Despite all that I managed to do a very decent back workout, thanks to my bf who took me to Nokia's Eden's gym (open on Saturdays till 22pm!) and kicked my butt through the workout.

That kind of support is quite new to me and I am really thankful that I have that kind of person in my life nowadays who understands what this takes. 

Despite the good workout, the long workhours and short sleep hours did their trick and the rest of the evening went by crying and doubting my shape. I also messaged my coach that I wouldn't compete this year at all, but luckily he knows me so well that the next day when I went to a condition check, I actually registred to another qualification competition instead of one.

And yes, I need to qualify to get to the nationals because the change from bikini fitness to body fitness. Me amd my choach did that decision in the beginning of the spring because my body type suits better to body fitness than bikini. I am very excited and keen to see how my contest shape will look this year and I know it is a big step but I will promise to do my best.