torstai 20. joulukuuta 2012

Posettelua & treenit ennen lepoviikkoa.

Oli kyllä taas niin huippua noiden meidän upeiden Fitfarmin tyttöjen kanssa! :) Tavattiin viime torstaina WFC:llä klo 10 ja ensin tunti poseteltiin ja sen jälkeen käytiin salin puolella tekemässä treeni. Osa porukasta teki jalkatreeniä, jonka jätin suosiolla väliin edellispäivän Teron jalkarääkin vuoksi, ja teimme sitten Kristan kanssa hänen ohjelmansa käsitreenin. Saa kyllä tehoja aivan erilailla irti kaverin kanssa treenatessa (tietenkin pt-treeneistä puhumattakaan). Että kiitos taas mahti-treeniseuralleni! :)
Täytyy myös sanoa, että oli kyllä kiva tehdä pitkästä aikaa jotakin muuta ohjelmaa, kuin omaani, vaikka siitä kovasti pidänkin. Mutta kaipa se vaihtelu vikistää..

Tosin nyt lepoviikolla torstaista saakka olleena täytyy sanoa, että tällainen vaihtelu ei kyllä ole ihan mun juttu. Odotan kuin kuuta nousevaa takaisin salille pääsyä, mutta kaipa tämä lisää sitä treenimotivaatiota? :)

Nytpä lähdenkin keittelemään joulupuuroani, eli siis ihan sitä perus kaurapuuroa, mitä syön muutenkin. ;) Oma ruokavalioni kun ei muutu nyt joulupyhinä mihinkään, eikä se minua oikeastaan haittaakkaan. Löysin myös mainion korvikkeen pipareille (olettaen että saan Bullilta syöntiluvan), nimittäin LoCarbin pipariprotskupatukat! ;)

Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille! <3









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)