tiistai 26. maaliskuuta 2013

Summa summarum.

Heippa ja suuret pahoittelut venähtäneestä bloggaustauostani! :( Olen mennyt ihan pää kolmantena jalkana koko viime viikon niin kouluhommien, kuin treenienkin parissa, niin ei vaan ole yksinkertaisesti jäänyt aikaa kirjoittelulle.

No, selittelyt sikseen ja asiaan. Alkuviikosta pitelin muutaman treenivapaan purkaessani kasaa kouluhommia ja sitten perjantaina kun vihdoin pääsin salille, oli energiaa vaikka muille jakaa. :)
Se olikin itseasiassa melkoisen hyvä juttu, sillä menin crossfitissä kilpailevan kurssikaverini Teemun kanssa hänen (crossfit)salilleen treenaamaan kyykkytekniikkaani paremmaksi. Oli muuten älyttömän tehokasta kyykätä kun joku korjaa tekniikkaa koko ajan vieressä, sain ihan erilaisen tuntuman ja uskoakseni opinkin jotain. :) Askelkävely lämmittelyn jälkeen treenailimme sumo maveja, sjmv:tä, romanialaista mavea, etu- ja takakyykkyjä ja jotakin "tempauksen loppuasento kyykkyä" jonka nimeä en kuollaksenikaan tietenkään muista, mutta reidet ja pakarat kyllä muistivat ihan koko viikonlopun. :D Muutenkin näin crossfitistä mitään ymmärtämättömänä oli erittäin mielenkiintoista käydä tällaiselle salille tutustumassa, näinpä siinä ohimennen hallitsevan SM-mitalistin Mikko Aronpäänkin treenaamassa ja jostakin kumman syystä oma treenitehokkuus alkoi tuntumaan melko mitättömälle sen jälkeen. ;)

Tästä olikin sitten hyvä jatkaa treenejä lauantaina pt-päivässä. Treenasimme ihanaisen Lindan kanssa samassa ryhmässä olkapäätä ja rintaa ja täytyy sanoa että se treeni osui ja upposi! Muutenkin tykkään älyttömästi olkapäiden treenaamisesta, pieni lihas ja tuntuman saa niin hyvin! Treenin jälkeen kävimme Bullin tsekissä yhdessä Lindan kanssa, sillä tarkoitus olisi treenata ainakin muutaman kuukauden ajan melko samalla ohjelmalla kun kisadieettimme alkavat. Alunperinhän dieettimme piti alkaa yhdessä 25.4, mutta minun aikaistettiinkin alkavaksi jo 8.4 ja Lindan 22.4. Eli 13 päivää dieetin alkuun HUI!! :) Palaute kunnosta oli muutenkin hyvää ja pienien kehujen jälkeen painotkin tuntuvat nousevan ihan eri tavalla.
Illalla oli sitten vuorossa Team Fitfarmin bikinityttöjen iltamat, tarkoituksena oli siis istua iltaa ensin meillä ja jatkaa sitten iltaa vielä Tampereen yöhön. Meitä oli lähemmäs parisenkymmentä meillä, mutta päivän ohjelma oli selkeästi imenyt mehut suurimmasta osasta tyttöjä, joten vain kuusi meistä suunnisti kurkkaamaan baareja. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka en mikään yöeläjä enää koe olevanikaan, niin oli silti mukavaa käydä muiden vesilinjalaisten kanssa hiukan tanssimassa. Koko illan juttua riitti ja oli aivan huippua tavata niin monta upeaa, kaunista ja samanhenkistä persoonaa yhdellä kertaa, kiitos siis kaikille paikalla olleille! <3

Sunnuntaina teamipäivät jatkuivat fitnesspäivän merkeissä, harjoittelimme poseerauksia, saimme paljon lisäinfoa kisoja ajatellen ja meille opetettiin kisavärin levitystä. Tietysti hölmönä suostuin värimalliksi ja alkuviikko on nyt sitten hinkkaltu väriä pois iholta, heh. :) Sunnutai-iltana kävimme Essin kanssa vielä tekemässä jalkatreenin ja maanantaina herätessäni en meinannut päästä jaloilleni, kiitos hyvän treenin. :)

Tänään sitten treenailtiin hiukan poseja ja paljon peppua Lindan kanssa ja en kyllä varmaan ikinä kyllästy hehkuttamaan yhteistreenien tehokkuutta! Ihan parasta! <3 Nyt vielä putkirullaukset ja venyttelyt päälle ja sitten nukkumaan!

Huippua alkanutta viikkoa kaikille! :)

















5 kommenttia:

  1. HUIKEE kroppa Maiju <3 Wau! Tsemppiä tuleviin treeneihin! Vaikka et sä näköjään kovinkaan tsemppiä tartte, sen verran hyvä meininki päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka töitä onkin vielä hirvittävä määrä tehtävänä. Mutta päivä kerrallaan kohti tavoitteita, eikö? Kivaa, että säkn löysit tänne. <3

      Poista
  2. Hei mistä nuo salikengät on ja minkä merkkiset/malliset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueppas tämä postaus http://starsinhereyesblog.blogspot.fi/2012/11/uudet-salikengat-tilattu.html?m=0 siellä kerron tarkemmin noista salikengistäni. :)

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)