sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Uuden treeniohjelman korkkausta ja kummallisia pikku rutiineja.

Hiphei! Uusi viikko ja uusi treeniohjelmakin polkaistu vihdoin käyntiin! Voipi olla loppuviikosta plikalla lihakset hellinä, sen verran tiukka tuo uusi ohjelma vaikuttaisi olevan. 

Eilen tein siis viisijakoisen uuden treeniohjelmani ensimmäisen treenin, joka oli takareisi-pakara. Toivomiani kyykkyjä ja maveja oli listalla ihan kiitettävä määrä, ja ehdinkin ajattelemaan muutamaan otteeseen treenin aikana, että mihinhän sitä on nyt taas ryhdytty. :) 
Treenin intensiteetistä kertonee myös se, että matkalla salilta kotiin nukahdin bussiin. :D Koko iltakin on mennyt enemmän tai vähemmän koomassa, mutta niinhän se aina alkuun on, kun kroppa ei ole vielä tottunut uuteen ohjelmaan. Toisaalta, tuli niitä painojakin lisäiltyä yllättävänkin reilulla kädellä tänään. 

Mr. Smith ja minä eilen.

Tänään olisi sitten vuorossa olkapää-ojentaja ja rinta-treeni. Hiukan jännittää tuon kipuilleen olkapään, tai tarkemmin sanoen hauiksen pitkän pään jänteen takia, mutta ehkä se siitä vertyy. Pitää illalla rullailla ja venytellä hyvin yläkroppa. Toisaalta, tapana on ollutkin aina käydä illalla putkirullan kanssa läpi ainakin se päivällä treenattu lihasryhmä. 
Muutenkin minulle on kehittynyt tässä vuoden aikana jos jonkinmoista hassua pikku rutiinia treenini ympärille, joita ilman en enää osaisi toimia. En tiedä onko näistä apua kenellekään muulle, mutta jaan tähän nyt muutaman:

Teen aina edellisenä päivänä valmiiksi seuraavan päivän lataus-, treeni- ja palautusjuomat ja pakkaan treenikassin valmiiksi. Olen aamuisin aina sen verran kiireessä, että yritän minimoida kaikki aikaa vievät toimet aamulta. Aiemnin tein koko viikon treenijuomat minigrip-pusseihin valmiiksi, mutta tianpuutteen vuoksi enää nykyään vain seuraavan päivän treeniin. 

Sunnuntai oli pitkään virallinen meal prep-päiväni, mutta nykyään se on jostakin syystä siirtynyt maanantaille. Teen siis kerralla suuremman satsin ruokaa valmiiksi josta osan työnnän valmiina annoksina pakkaseen. Jälleen minimoidakseni ajankäyttöäni.

Suunnittelen aina kaikki viikon treenit etukäteen ja kirjoitan ne kalenteriin ylös kellonaikoineen. Näin tehdessäni treeneistä ja aikatauluista on pidettävä kiinni. Nehän lukevat kalenterissa. ;)

Mietin aina ruokailuaikani valmiiksi edellisenä iltana, jotta ruoka ja treeni on helppo rytmittää yksiin. Eikä tarvitse kesken päivää alkaa miettimään mitään aikatauluja.

Pyrin venyttelemään kevyesti koko kropan läpi ja putkirullaamaan ainakin samana päivänä treenatut lihasryhmät. Venyttely on minusta ollut aina mieluisaa puuhaa ja siinä iltarahkan jälkeen hetki tv:n tai koulukirjan ääressä venyttellessä aika menee sukkelaan. Venyttelen aina samassa järjestyksessä koko kropan, aloitan aina varpaista ja etenen päätä kohti. Näin mikään täkeä lihas ei jää venyttelemättä. Kisadieetillä yhdistin vieltä tähän samaan rutiiniin pienen kotiposeerauksen.

Rullailua Zeropointit jalassa. Ne ja niiden käyttö kuuluvuu myös rutiineihini. Nykyään nukun sellaiset jalassa. :)

Hierotutan kroppaani vähintään kahden viikon välein tukeakseni palautumistani. Olen myös sen verran herkästi jumiin menevää sorttia, että en saa yksin pidettyä kroppaani riittävän "auki" omin neuvoin. Kisadieetillä kövin kerran viikossa hierojalla, mutta nyt koen kerran kahteen vkoon riittävän. 

Kerran viikossa teen joko parinkymmenen minuutin mittaisen mäkijuoksutreenin tai toiminnallista, liikkuvuutta parantavaa harjoittelua kahvakuulalla. Tekee hyvää kropalle ja mielelle. :)

Koitan (mahdollisuuksien mukaan) ajoittaa kerran viikossa olevan vapaasyöntipäiväni lepopäivälle. Pidän rutiineista ja haluan ehdottomasti ruokavalioni mukaiset ruuat ennen treeniä ja sen jälkeen, joten vapaasyöntipäivän mahdollisesti rennompi menu ei siinä mielestäni toimisi.

Pidän treenipäiväkirjaa offilla ollessani, jonne merkitsen sarjapainot. Kirjoittelen ne joko heti treenin päätteeksi tai illalla kotona. Näin uskon pystyväni seuraamaan kehitystäni paremmin.

Minulla on valmiita soittolistoja puhelimessani eri fiiliksille. Tykkään kuunnella musiikkia treenatessani yksin ja vaihrelen sitten soittolistaa sen hetkisen tunnetilan mukaan. :)


Onko sinulla mitään treenaamiseen liittyvää hassua pikku tapaa tai rutiinia, mitä? :)

6 kommenttia:

  1. Mä myös edellisenä iltana mietin seuraavan päivän ruokailuajat valmiiksi, vois kuulostaa jonkun mielestä hullulta jos pääsis mun pään sisään ;) mutta helpotta kummasti kun seuraavana päivänä ei tarvi kun vaan katsoa kelloa ja napata ruuat laukusta/jääkaapista syötäväksi!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun postaat taas usein!

    VastaaPoista
  3. No kiva että joku tykkää. :) Välillä vaan tuntuu että en keksi mitään postattavaa. :( Postausehdotuksia?

    VastaaPoista
  4. Samanlaisia rutiineja on täälläkin. Toi juomien laitto on niin tylsää, että sitä ei voi jättää aamuksi, illalla vaan jauheet valmiiksi! Samoin mä kokkailen aina useamman satsin lihaa ja hiilareita ja pakastan annoksina, ei tarvii siihenkään sitten joka päivä uhrata aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pakastaminen on hyvä idea! Eipä ole käynyt itsellä mielessä. :)

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)