maanantai 3. maaliskuuta 2014

Offikautta parhaimmillaan.

..Tai sellainen fiilis on ainakin itsellä ollut lähiviikot. Treenit kulkee, ruoka maistuu ja olenkin koittanut liian painojen tuijottelun sijaan nyt todella keskittyä siihen tuntumaan ja ainakin omasta mielestä se on tuottanut vähäsen tulostakin. 

Treeniohjelmaani tosiaan muokattiin muutama viikko takaperin ja erityisesti täysin uutena treeniohjelmaani tullut reisien volyymitreeni todella osuu ja uppoaa! Ensimmäisellä kerralla sitä tehdessäni en saanut edes kaikkia liikkeitä loppuun saakka suoritettua, mutta tänään se tuntui jo jotekuten sujuvankin. Se on hassua että jotekin niitä hankalimpia liikkeitä ja treenejä alkaa lopulta rakastamaan vaikka alkuun tuntuisi kuinka kamalalle. 

Olen myös ottanut asiakseni oppia kyykkäämään kunnolla. Siis tyylipuhtaammin ja kunnon tuntumalla vapaata kyykkyä mahdollisimman laajalla liikeradalla. Sainkin tähän hyviä vinkkejä Badass Fitness-teamin Timo Elorannalta joku aika sitten ja nyt olen kovasti nämä opit mielessäni kyykännyt ja ainakin etukyykky alkaakin jo sujua. Takakyykky onkin aina ollut minulle se vaikeampi liike, ja siinä riittää vielä hiottavaa. 

Etukyykky onkin tämänhetkinen lemppariliikkeeni salilla.


Johtuuko sitten omasta koulutustaustasta vai mistä, mutta itse olen aina liputtanut näiden koko kroppaa kuormittavien, toiminnallisten liikkeiden puolesta. Uskon että kehonhallinnan, liikkuvuuden ylläpidon sekä lihasvoiman kannalta on fitnessurheilijankin hyvä harjoitella muutakin kuin yhden nivelen ylittäviä liikkeitä vaikka "kaunista lihasta" treenataankin. Ja urheilijoitahan tässä ollaan, joten mielestäni tämänkin urheilun, vaikka lajinomaista olisikin, pitäisi nimenomaan vahvistaa näitä edellämainittuja ominaisuuksia, ei vähentää niitä. 

:)

Treenistä ruokaan, eli olen nyt syönyt tämän kalorinvaihtelu-ruokavalion mukaan reilun kuukauden päivät ja ainakin vaa'an mukaan paino on tullut alas reilun 6kg. Olo on myös paljon aiempaa parempi kun ylimääräisistä hiilareista on päästy. Tämäkin on niin hurjan yksilöllinen asia että mikä toimii kenelle, mutta ainakin omalle aineenvaihdunnalle tämä on ollut ehdottoman oikea ratkaisu. 


Kyllä sitä syötävää edelleen riittää.

Lisäravinnepuolella olen ottanut Scitecin tuotteet kokeiluun, ja ainakin tähän saakka olen ollut niihin hurjan tyytyväinen. Loistavan maun lisäksi riittoisat pakkauskoot ja tuotteiden laatu on kyllä omaa luokkaansa. Kiitokset tästä minulle uudemmasta tuotesarja-tuttavuudesta luonnollisesti kuuluvat Sporttimekan Toni Rämölle, jonka kanssa valitsimme ruokavaliooni parhaiten sopivat tuotteet. 


Näillä pärjää hetken aikaa! Kiitos Sporttimekka! :)

Summa summarum, hyvillä fiiliksillä on täällä päässä treenailtu, syöty ja nukuttu ja nautittu offikaudesta. Motivaatio treeneihinkin tuntuu olevan koko ajan ihan kohdallaan, johtuuko sitten uudesta treenikaverista (Linda mulla on silti sua ikävä), jonka kanssa tulee ainakin pari treeniä treenattua yhdessä vaiko viikonloppuna käydyistä Arnold Sports Festival-kisoista, joista katsoin Arnold Classicin sekä Bikini Internationalin finaalit. 

Tämän takia kannatti valvoa viiteen saakka lauantaiyönä. :)

Omat ehdottomat suosikkini olivat Anna Virmajoki sekä Natalia Melo, mutta eipä bikinin voittaja ja hallitseva Bikini Olympia Ashley Kaltwasserkaan huonolta näyttänyt! Upeita fysiikoita kaikilla finalisteilla, ei voi kun ihailla! Ne mielessä on hyvä jatkaa kohti omaa dieetinalkua. 

Tämä viikko menee kuitenkin vielä lepäillessä ja kroppaa palautellessa, mutta ensi viikolla sitten taas täysillä kohti tavoitteita. 




Oikein loistavaa maaliskuun ensimmäistä viikkoa kaikille! :)

-M

5 kommenttia:

  1. Upean näköinen nainen olet! Saako kysyä pituttaa ja painoasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Olen 158cm ja viimeksi aamupaino huiteli siellä 58kg:n tienoilla.

      Poista
  2. Moiiii ihanaa kun kirjoitit taas!! Kuka sun uusi treenikamu on? Missä Linda?? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä tullut pari kertaa käytyä yhden kaverin kanssa, mutta en tiedä kuinka innoissaan hän olisi jos sen enempää kirjoittelisin hönestä ilman lupaa, joten jääköön vaikka nimimerkille S. :) Ja Lindahan asuu tällä hetkellä Oulussa, joten hiukan olisi pitkät välimatkan.. :D

      Poista
    2. Ookke! Ootan tiuhtin ja viuhtin näkemistä lavalla yhdessä silti! :)

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)