sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Offikauden viimeisiä päiviä.

Niin sekin offikausi tuli ja meni. Vaikka aika tuntuu menneen todella nopeasti, niin on tähänkin offiin mahtunut ihan kiitettävä määrä treeniä ja toivottavasti sitä kautta myös kehittymistä. Viikon päästä maanantaina alkaa uusi kisadieetti ja toivon mukaan jo kuukauden-parin päästä tämän talven työtä pääsisi ihailemaan, jahka se tuolta offikunnon alta kuoriutuu esiin.

Viime viikon keskiviikkona vietin oikeaa prinsessa-päivää FitBody-lehden kuvauksen myötä, jota varten ihana Prime Beauty & Designin Ulla-Riitta "Umppu" Koskinen meikkasi ja laittoi hiukseni. 



Primessä ennen Umpun taikatemppuja.

Olen itse maailman laiskin tukan- ja meikinlaittaja, ja erityisesti ripsipidennysteni myötä olen laiskistunut entisestään, joten Umppu kyllä pelasti nämä kuvaukset osaltani täysin. En esittänyt mitään toiveita lookkini suhteen, mutta ilmeisesti loistavien meikkaus- ja kampaustaitojen lisäksi Umppu osaa myös lukea ajatuksia, sillä en olisi voinut olla lopputulokseen tyytyväisempi! :)




Ja taikatemppujen jälkeen! :) Suurkiitos Umppu! <3

Kuvaajana toimi Petri Mast, joka olikin minulle aivan uusi tuttavuus. Pidin kovasti hänen tyylistään ja työskentelytavastaan ja varmasti sitten kun dieettini etenee, menen hänelle ihan siviilissäkin kuvattavaksi. 




Petri Mast Photographyn fb-sivu löytyy täältä.

Iki-ihanat kuvausvaatteet sain suoraan Better Bodiesilta Ruotsista, ja erittäin suuret ja lämpimät kiitokset lähetänkin Swedish Fitnekselle tästä hyvästä! 



FitBodyn nettisivuille pääset tästä.

Itse pukeudun suurimman osan ajastani pelkästään treenivaatteisiin, ja arvostan Better Bodiesin kauniisti leikattujen vaatteiden hyvää laatua ja kestävyyttä kuin hyvää ulkonäköäkin todella paljon ja siksi suurin osa (treeni)vaatekaappini sisällöstä onkin juuri kyseisen merkkisiä. 



Nämä muutamat kuvat sainkin jo julkaistavaksi blogissa sekä Instagram-tilissäni (minut löytää sieltä nimellä Maiju_Minea) ja loppuja voikin sitten katsella ilmestyvien FitBodyjen sivuilla. :) 



..Ja vähäsen olkapää-jumppaa kuvausten päälle. :)

Ensi viikolla lepäillään ja huolletaan kehoa ennen dieetin aloitusta ja viikonloppuna matkustan helsinkiin ihailemaan kevään kisaajia ja tapaamaan tuttuja Fitness Classicciin. Mahtava viikko siis luvassa. Ja tulkaa toki kaikki tutut ja tuntematomatkin juttusille, mikäli siellä törmätään! :)


Supertsempit siis kaikille kisaajille viimeiseen rutistukseen, kohta pääsette lavalle nauttimaan! Lupaan hurrata katsomon puolelta kaikille teille, olette sen kovan työn jälkeen ansainneet! 

:) 

M


3 kommenttia:

  1. Hei aivan upeita kuvia wau! Sopii toi turkoosi sulle tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  2. Kisaatteko syksyllä Monnin kanssa samassa sarjassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Ei kisata kun Monni on body fitnessissä ja minä bikinissä. :)

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)