maanantai 17. kesäkuuta 2013

Ei mitään päivitettävää.

Heipähei! Olen tässä jo muutaman viikon yrittänyt keksiä jotakin bloggattavaa, mutta liekö hiilarien vähyys vai mikä, mutta juttua ei vaan tule.

Kisadieettiä on jäljellä noin kahdeksan viikkoa ja fiilikset edelleen pääasiassa loistavat. :) Treeni kulkee mukavasti, samoin aamuaerobiset, vaikka toisinaan aamusella askel hiukan painaakin. Hyvin on kuitenkin jakseltu ja kunhan kehonhuollosta en liiemmin tingi, niin palautuminenkin toiminut edelleen optimaalisesti.

Abaut tämänhetkistä kuntokuvaa ja wannabe-selänlevitysyritys. ;)


Edellisessä tsekissä vähennettiin ruokia niin, että kaloreita on enää noin 1800kcal treenipäivänä ja reilu 1300kcal lepopäivinä, mutta silti syötävää tuntuu vielä olevan kohtuullisesti ja kaikki ruuat maistuvat TAIVAALLISEN hyville. :) 

Eli pääasiassa tosiaan hyvillä fiiliksillä mennään, vaikka muutamat väsymysitkut onkin väännetty lapsen nukuttamisen jälkeen keittiön pöydän ääressä. Onneksi on ihanat tiimikaverit puhelisoiton päässä, jotka ymmärtävät paremmin kuin hyvin. Kiitos siitä heille, te tiedätte ketä olette. <3 

Upeiden tiimiläisten Lindan ja Marin kanssa posettelemassa Wfc:llä eilen. 


Toivottavasti tätä radiohiljaisuutta ei jatku enää pitkään ja keksin taas jotakin edes 
hiukan älyllisempää bloggattavaa. Postausideoita otetaan ilomielin vastaan! ;)




4 kommenttia:

  1. Hyvä Maiju. Käyn aina välillä kurkkimassa täällä sun kuulumisia. :) -Harriet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja hei huikeeta että täällä käy tuttuja! ♥

      Poista
  2. Samat sanat, mielenkiinnolla seuraan sun projektia! Todella hyvältä näyttää :) Sitä mukaa kun sä timmiydyt niin mä paisun, on meinaan vähän erilainen projekti käynnissä.. heh ;) Puss, Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! ♥ Ja hei miljuuna kiloa onnea teille!! Kuulinkin Elinalta ilouutiset jokune hetki sitten. Puss!

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)