tiistai 30. heinäkuuta 2013

Anna Virmajoki Bikini Camp & nuhanpoikanen.

Kuten edellisessä postauksessa jo kerroin, viime viikonloppu oli pyhitetty kokonaisuudessaan bikini fitnekselle ja kilpailuihin valmistautumiselle Helsingissä. Perjantaina kävin hakemassa iki-ihanat kisabiksuni kotiin ihasteltavaksi ja teinpä myös älyttömän hyvän selkä-hauis-treenin. Loppupäivä mentiinkin sitten aivan eri fiiliksillä tämän ansiosta! On se vaan niiiin uskomatonta, miten hyvästä treenistä saa ammennettua NIIIIIIN paljon lisäbuustia päivään! :) Illalla menin sittrn ajoissa nukkumaan, jotta jaksoin pirteänä lauantai-aamuselle sovittuihin Jätemäen rappustreffeihin tiimiläiseni Outin kanssa.

Ilma oli mitä mahtavin ja seurakin kohdallaan. Näistä aamuista minä nautin!


Iltapäivällä oli Töölö Gymillä Anna Virmajoen vetämä bikini fitness-viimeistelyleiri, jonne osallistuin muutamn muun tiimiläiseni kanssa. Leirillä kävimme läpi kisavalmistautumista ja itse kisapäivän kulkua. Itsehän olin keväällä ihanan Essi Vasankarin huoltajana Kultsalla, joten hiukan jo onneksi tiedänkin päivän kulusta, mutta koskaan ei onneksi voi oppia lisää. 


Koko leiriporukka kokonaisuudessaan. Kuva: Terhi Elgfors


Tämän jälkeen hioimme poseerauksiamme ensin line-upeissa ja lopulta t-kävelyssäkin. Sain kovasti hyviä vinkkejä ja neuvoja ja koen nyt t-kävelyni olevan huomattavasti parempi paketti, eli hyödyllinen päivä pron seurassa tuli vietettyä! 

Leirin jälkeen olin aivan naatti ja romutin alkuperäisen suunnitelmani treenata Töölö Gymillä heti leirin päätteeksi ja suuntasin ystäväni, kenen luona majoituin viikonlopun ajan, luo lepäämään. Kuitenkin syötyäni ja hetken istahdettuani päätin silti ryhdistäytyä ja lähteä tekemään iltatreeniä Mayor's Gymille Ruoholahteen. Upeiden puitteiden lisäksi salin ehdottomiin plussiin kuuluu avainkorttijärjestelmä, jolla pääsee salille myös vastaanoton ollessa kiinni jopa klo 23.00 saakka. 

Tein reisien HIIT-treenin ja vaikka kaikkeni annoinkin, niin treeni ei vaan kulkenut niin hyvin kuin olisin toivonut. Olin kyllä aivan poikki treenin jälkeen, joten uskon kuitenkin siitä olleen edes jotain hyötyä. Ainakin päälle teki hyvää käydä vähän riehumassa. :)


Tuijotus tyhjyyteen. Treenin jälkeinen olotila. 


Treenin jälkeen en jaksanut kun raahutua takaisin kämpille ja syödä ja kaatua sänkyyn. Unen tarve on selkeästi suurentunut dieetin loppua kohden ja yritänkin nyt nukkua vähintään 8 tuntia joka yö ennen kisoja. Ja tiedän että se olisi varmasti ollut järkevää ihan koko dieetin ajan, mutta töiden, lapsen ja kouluhommien kanssa se vaan ei ole aina ollut mahdollista. Parempi myöhään..? :)

Sunnuntai-aamulle olin sopinut taas lenkkitreffit tiimiläisen kanssa, tällä kertaa upean Helsingin vahvistuksemme Netan. Olemme Netan kanssa tuttuja jo ennestään ja lenkki menikin ihan hujauksessa kuulumisia kerratessa kauniilla Töölönlahdella. Lenkin jälkeen paistelin proteiinilättyjä myös ystävälleni, ja nautiskelimmekin kiireettömän aamupalan yhdessä. Harvinaista herkkua. :) 

Aamupala kahdelle à la Maiju.


Päivällä tein vielä suhteellisen hyvin kulkeneen takareisi-pakara-treenin ja iltapäivä lilluttiinkin sitten Flamingon Spa & Wellnessissä. En ole siellä koskaan aiemmin käynyt ja täytyy kyllä sano paikan olevan kerrassaan upea!! 

Flamingo Spa & Wellness 
Kuva: Googlen kuvahaku


Erilaisten altaiden lisäksi paikasta löytyi myös monta erilaista saunaa, mm. höyrysauna, ekosauna ja perinteisempi, suomalainen sauna. Olo oli tämän jälkeen aivan mielettömän hyvä ja rentoutunut ja tuntui siltä että veden hydrostaattinen paine oli myös saanut jonkin sorttista nesteen poistumistakin kropassa aikaan. Sunnuntai-ilta menikin sitten levätessä ja maanantaina oli tarkoitus aloittaa reippaasti Pispalan portaissa. Toisin kuitenkin kävi, sillä maanantaina herätessäni olo oli todella nuhainen ja väsynyt. :(

Näissä maisemissa on menty eilinen ja tämä päivä. Toivottavasti pian olo helpottuu.


Pikainen soitto Bullille, ja sovimme että lepään alkuun nyt pari päivää ja sitten katsotaan mitä loppuviikolla tehdään. Kutenkaan oloni ei vielä ole hyvä, joten huomenna aion käydä tsekkauttamassa poskionteloni mahdollisen infektion kartoittamiseksi. Toivottavasti tämä nyt tästä. Toisaalta parempi nyt, kuin ensi viikolla. Nyt aion keskittyä vaan lepäämiseen ja tervehtymiseen, jotta ensi viikolla ollaan taas iskussa!


Treenatkaahan muut nyt sitten minunkin puolestani! :)

10 kommenttia:

  1. Pikaisia paranemisia sitkeä sissi <3 Tulet NIIN loistamaan lavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toinen vielä sitkeämpi! <3 Ja siihen pyritään että vien parhaan mahdollisen version itsestäni sinne näytille. :)

      Poista
  2. soitto :O oon aina luullut/kuullut kaikilta että kisavalmennuksessakin fitfarmissa jutellaan sähkärin välityksellä pääosin. haha. SOITELLAANKO SIELLÄ MYÖS BULLILLE :D tyhmä kysymys?:D
    tyhmä kysymys osa 2:
    ootko käynyt pt koulutuksen? pääseeko kaikki fitfarmin valmennuksissa/kisavalmennuksessa olevat siihen suoraan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tästä nyt on keskusteötu sen verran moneen kertaan täällä kommenttiboksissa että luulisi jo sen olevan pikkuhiljaa selvää että Fitfarmilta saa erittäin yksilöllistä, henkilökohtaista valmennusta niin kilpailu-, kuin muissakin valmennusmuodoissa. Itse olen ollut enemmän kuin tyytyväinen kaikkeen valmennukseni sisältämään. Toivottavasti tämä korjaa näkemystäsi Fitfarmista ja sen valmennusmetodeista. :)

      En ole käynyt pt-koulutusta, mutta joskus kyllä aion sen omia opiskelujani vahvasti tukevana koulutuksena käydä. :)

      Poista
  3. Ei pahalla mutta tuot itseäsi TOSI paljon esille. FAcebookissa 500 kuvaa........... Heh. Vaikka "facebook on sitä varten" tms, niin esimerkiksi jos kisoissa menestyt, saat sponsorin aivan varmasti, kun et tee itsestäsi liian suurta numeroa. Moni ihminen tällöin kiinnostuukin sinusta enemmän.

    VastaaPoista
  4. Ja edellinen kommentti oli sitten positiivisesti tarkoitettu, meikä pitää sun touhusta, mutta liika on liikaa ihan kaikille ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiostasi, sillä minun fb-profiilini on tosiaan tarkoitettu vain ja ainoastaan yksityiseksi (lue: ystävilleni ja minulle) ja yhdenkään kuvan ei olisi tarkoitus näkyä muille. Ilmeisesti asetukset ovat itse muuttaneet itseään sillä paljon kuvia oli esillä. Nyt asia on onneksi korjattu ja kuvat piilossa. :)

      Poista
  5. Jaaaa, Bulli suosii vai joitan ja joitain ei :D mä oon yhden vuoden ollu bullin kisavalemmuksessa ja koskaan puhelimen välillä ei kyllä jutskattu! ^^

    VastaaPoista
  6. Heippa!

    Teetkö kaikki aamulenkkisi juosten vai kävellen ja monesti viikossa joudut niitä tekemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Teen ne reippaasti kävellen ja kuusi kertaa viikossa lähiaikoina on tullut aamulenkki tehtyä. :) Itseasiassa jostain kumman syystä tykkään niiden tekemisestä kamalasti, tai että aamupalakin maistuu ihan erilaiselle pienen aamureippailun jälkeen kuin ilman.

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)