Ajatuksia offikunnosta.

Tämä on aihe, jota on tullut ruodittua treenikavereiden kesken ihan kyllästymiseen saakka. Ja ihan hyvä niin, sillä ainakin allekirjoittaneelle se kilojen palaaminen ei ole ollut kaikista helpointa hyväksyä. Tottakai järjen kanssa ajatellen on päivän selvää, että kisakunto on se yhden päivän kunto ja se ei ole todellakaan millään tavalla pysyvä saati terveellinen olotila. Eikä niillä miinuskaloreilla kamalasti uutta lihastakaan tahkota. 

Mutta koska nyt satun olemaan nainen ja tykkään ajatella tunteella asioita, sain tästäkin asiasta tehtyä itselleni todella monimutkaisen. Peilistä kun kuitenkin odotin edelleen tuijottavan takaisin sen alle kympin rasvoilla varustetun naisen ja kaskummaa kun ei sitä naista ole hetkeen näkynytkään, niin pettymys on ollut suuri.

Sitä tulee niin herkästi sokeaksi itselleen ja näkee peilistä vaan ne "virheet", oli kunto ihan mikä tahansa. Onni on siis jälleen kerran ammattitaitoinen valmentajani, joka on jaksanut kuunnella kyllästymiseen saakka valitustani "kauheista läskeistäni" nyt offille siirtymisen jälkeen ja ohjannut minua keskittymään olennaiseen eli treenistä nauttimiseen.

Pikkuhiljaa olen itsekin ymmärtänyt olevani täysin normaalipainoinen urheileva nainen ja jopa peilikuvakin tuntuu jo ihan miellyttävälle. 

Kisakunto Jyväskylästä vs offikunto tänään 12.11. Tämän kuvan julkaisu vaati aikamoista kanttia joten olkaa kiltit armollisia. :)

Painokiloja on tullut kisakunnon päälle nyt vajaassa kymmenessä viikossa 10kg, ja uskonkin sen olevan juuri passeli määrä minulle lihasten kasvatukseen. Tai kuten eräs fiksu tiimikaverini sanoi, että painokiloja tulee juuri oikea määrä, kun vaan noudattaa niitä Bullin ohjeita. Ja niinhän minä olen tehnytkin ja uskon myös sen osittain helpottaneen tätä offikunnon hyväksymistä, kun tietää toimineensa ohjeistuksen mukaan. 

Ja sitten niihin offin positiivisiin puoliin. Oloni on ihanan energinen ja virkeä ja treeneistä nautin aivan älyttömän paljon. Oli ihana taas löytää se dieetin loppuvaiheilla kadonnut kunnon treenimoodi ja muistaa taas koko homman yhdin, eli se itse treeni ja se hyvä olo. En usko että kukaan pelkkien kisojen takia tätä touhua jaksaa, ainakaan vuodesta toiseen. Ei siis pelkkä se määränpää vaan myös se matka. 

Syy, miksi alunperin tahdoin kirjoittaa tästä aiheesta, oli WFBB Pro Andreia Brazierin kuva, johon törmäsin facebookissa. Kuvassa oli sekä hänen kisakuntonsa, että offikuntonsa ja ainakin itse sain siitä paljon tietynlaista "helpotusta", kun näin että jopa hän on offilla hiukan pehmeämmässä kunnossa. Valitettavan harvoin kukaan julkaisee offikuviaan ja ainakin itse kokisin ne erittäin tervetulleiksi, sillä helposti mediasta jää sellainen käsitys, että kaikki pro-kisaajat ovat saman näköisiä vuodenajasta toiseen. Tätä tietenkin on täysin mahdotonta ja voi helposti aiheuttaa riittämättömyyden tunteita omalla kohdalla kun ei siihen tietenkään itse pysty. 

Upea Wfbb Pro Andreia Brazier 

Kuva: Muscle Worx for Her

En tiedä oliko tämä postaus enemmän oman pääni terapointia vaiko oliko tästä myös helpotusta muille kisaajille taikka kisaamaan aikoville, mikä oli alunperäinen tarkoitukseni. Mielestäni näistä asioista puhutaan aivan turhan vähän siihen nähden, että lajin parissa pyörii paljon nuoria joille kropan muutosten hyväksyntä voi olla vielä vaikeampaa kuin meille vanhemmille. Myös syömisäiriöt liitetään aivan liian usein fitness-lajeihin, ja toivoisin näiden offikuvien antavan mediassakin terveemmän kuvan lajistamme.

Joka tapauksessa, oikein mukavaa ja energistä alkanutta viikkoa kaikille! :)