maanantai 17. helmikuuta 2014

Kuulumisia.

Täällä päässä on taas menty pää kolmantena jalkana ympäri Tamperetta viimeiset pari viikkoa. Koulussa on meneillään aiempaa tiukempi jakso ja kaikkiin muihin väleihin olen ahtanut enemmän tai vähemmän töitä. Onneksi ensi viikolla helpottaa, kun koulusta on lomaa. Hiukan haaveilen tekeväni tuplatreenit sen lomaviikon ajan, varsinkin, kun seuraavalla viikolla olisi lepoviikko mutta saa nähdä mitä Bull on siitä mieltä. :)

Kävin itseasiassa kuntotsekissäkin viime viikolla ja ilmeisesti pientä kiristymistä "pahimpaan" offikuntoon nähden on tapahtunut. Koitin myös kovasti vinkua aamulenkkejä ohjelmaani, mutta koska en keksinyt mitään hyvää selitystä sille että mihin niitä näin 9 months out tarvitsisin, en saanut lupaa niille. :D 
Tämänhetkistä saliohjelmaani muokattiin hiukan ja teinkin eilen selkä-hauis-treenin ja jo tänään sen kyllä tuntee nahoissaan.

Se huono puoli yksin treenatessa on, että kamalasti ei treenikuvia saa otettua. :D

Pääasiassa ohjelmani rakenne kuitenkin pysyi samana, mutta viikon viimeinen eli kolmas jalkatreeni muutettiin volyymi-tyyppiseksi treeniksi ja prässin tilalle sain takakyykyn. Tästä muutoksesta olen erittäin onnellinen, sillä kovasti haluan kehittää kyykkytekniikkaani paremmaksi ja muutenkin suosin nykyään kokonaisvaltaisempia liikkeitä.

Ystävänpäivän romanttiset treffit kyykkyhäkin kanssa. :)

Kaiken kiireen keskellä olin kuitenkin onnistunut varmaan viime perjantaille ajan upean kilpasiskoni Umpun hoiviin Primeen (www.primebeauty.fi). Naurun ja fitnessjuttujen ohella hän loihti minulle kauniit ripsienpidennykset. 

Ennen ja jälkeen ripsien. 

Muutama vuosi takaperin minulla olikin sellaiset ja kovasti niistä pidinkin, mutta sitten tulin kamalan allergiseksi pidennysten liimalle ja jouduin niistä vasten tahtoani luopumaan. Asia tuli joskus puheeksi ja Umppu kertoi käyttämänsä Extremelashesin liiman olevan hypoallergeenista ja päätimme kokeilla josko se ei allergisoisi minua. Itse epäilin tätä kovasti, mutta omaksi yllätyksekseni ripset eivät allergisoineet minua laisinkaan ja olen aivan onneni kukkuloilla! 
Olen muutenkin niin kamalan laiska laittautumaan nykyään, että ripset pelastavat kiireiset aamuni täysin. 

En ollut aiemmin Primessä käynytkään, mutta liikkeen kaunis sisutus ja hyvä palvelu yhdistettynä rauhalliseen ja rentoon tunnelmaan teki minusta vaki-asiakkaan heti kertaheitolla.

Nöinä kiireisinä päivinä koitan tehdä kaikki muutkin asiat mahdollisimman tehokkaasti, myös ruoanlaiton. Teen aina mahdollisimman suuria annoksia kerralla, joista sitten jaan oikean kokoisia määriä valmiiksi aterioiksi. Näin offilla jauhelihaa, riisiä ja kananmunanvalkuaista kuluu todella suuria määriä ja kanamunien (ja niiden kuorien) kanssa pelaamiseen kyllästyneenä päätin testata suomalaisen Laitilan kanatarhan 500g tetrasta löytyvän ProEgg-kananmunanvalkuaisen. 



Valkuainen oli juoksevampaa kuin suoraan kanamunasta tulleena, ja helpotti ainakin minua kun jaoin valkuaisen ruokavaliossani oleviin 40 gramman annoksiin. Yleensähän yksi kananmunan valkuainen painaa noin 30-35 grammaa ja kaikki raa'an valkuaisen kanssa säätäneet varmasti tietävät kuinka haasteellista on saada toisesta valkuaisesta vain se puuttuva 5-10 grammaa.. :D Tämän lisäksi oli mukavaa kun ei tarvinnut heitellä ylimääräisiä keltuaisia pois, koska minusta on kamalaa heittää ruokaa roskiin. 

Testaamista testaamisen perään, mutta sain mahdollisuuden valita Gazoz Female-mallistosta paidan ja treenitrikoot kokeiluun. Valitsin ihanan turkoosin pitkähihaisen paidan sekä musta-turkoosit trikoot ja nyt niillä muutaman kerran treenanneena pakko niitä on kehua! Materiaalit ovat pehmeitä ja pesun jälkeen ihan yhtä uuden näköisiä kuin ennen pesua! Trikoiden materiaali on mielestäni paksumpaa ja "napakampaa" kuin muut kokeilemani treenitrikoot ja myöskään kyykätessä eivät alushousut paistaneet läpi, mitä tapahtuu valitettavan monien muiden merkkien trikoiden kanssa. Pidin myös housujen kauniista ja istuvasta leikkauksesta ja näistä taisi tulla heti kertaheitolla uudet lemppari treenihousuni, että suosittelen kyllä lämpimästi! :)

Kiitos Gazoz.fi ihanista treenivaatteista! Koitan saada vaatteista kuvia myös salilla lähipäivinä. :)

Oikein ihanaa ja energistä viikonalkua kaikille! :)

-M

torstai 6. helmikuuta 2014

Millainen se hyvä valmentaja sitten onkaan?

Sain edelliseen blogikirjoitukseeni muutaman negatiivis-sävytteisemmän kommentin liittyen valmentajaani Jari "Bull" Mentulaan sekä tiimiini Fitfarmiin. Viimeisimmässä kommentissa joku oli arvellut, että "kehun Fitfarmia vain siksi että valmennus on minulle ilmainen". 

Siinä meni kaksi asiaa väärin, ensinnäkään valmennukseni ei ole minulle ilmainen ja toisekseen olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että oli kyseessä vaate, lisäravinne tai vaikkapa juuri valmennus, on minun todella uskottava itse siihen, jotta voin sitä julkisesti kenellekkään suositella. Itsehän siinä tekisin itsestäni naurettavan, jos jonkin alennuksen tai ilmaisten tuotteiden perässä kehuisin jotakin täysin sopimatonta taikka käyttökelvotonta tuotetta, ja samalla horjuttaisin omaa luotettavuuttani muiden silmissä, kun suosittelemani tuote olisikin täysi susi. 
Sen verran täytyy mielestäni olla suoraselkäisyyttä, että pystyy seisomaan sanojensa takana, erityisesti kun niitä julkisesti blogiinsa kirjoittaa.



Koska tämä ei ole ensimmäinen kerta kun valmentajaani, tai tiimiäni kritisoidaan minulle, päätin nyt kirjoittaa vastineena ihan kokonaisen postauksen minun näkökulmastani omasta valmennuksestani ja mielipiteistäni siihen, että mikä nyt sitten on "hyvää valmennusta". 

Mainittakoon vielä, että tämä ei todellakaan ole hyökkäys ketään tai kenenkään mielipidettä kohtaan, vaan minun omakohtainen kokemukseni tästä valmennuksesta, jonka haluan nyt jakaa kanssanne.

Aloitin siis Fitfarmilla lokakuussa 2012. Olin etsinyt netistä eri valmennusvaihtoehtoja kuukauden päivät ja kysellyt kaikilta tuntemiltani fitness-ihmisiltä mielipiteitä eri valmentajista. Olin myös päättänyt jo etukäteen, että Fitfarmia en edes harkitse. En oikeastaan osaa kertoa mitään järkiperäistä syytä siihen, mutta jostakin syystä kuvittelin sen olevan melko liukuhihnamaista ja pääasiassa kaupallista, ja kaukana henkilökohtaisesta valmennussuhteesta.

Kuitenkin lopulta eksyin Fitfarmin nettisivuille lukemaan heidän valmennuksistaan ja erään ystäväni suosituksesta otin sittenkin yhteyttä "ihan mielenkiinnosta" Fitfarmiin. Ystävällinen vastaus tuli heti seuraavana päivänä, jossa selitettiin tarkasti valmennuksen kestosta ja kulusta ja kyseltiin minun taustoistani. Koska vastausviesti oli mielestäni ehdottomasti ammattimaisimman ja selkeimmän oloinen, päätin täyttää taustatietolomakkeen ja ottaa saamieni ohjeiden mukaan yhteyttä Fitfarmin päävalmentajaan Jari Mentulaan. Sovimme tapaamisen ja minua jännitti hurjasti. Olin nähnyt Jarin vain Jutta ja Superdieetit-sarjassa ja kuvittelin että minua olisi vastassa hirmu kiukkuinen ja tyly mies. En olisi voinut olla enempää väärässä. Alkutapaaminen meni todella mukavissa merkeissä ja itsekin lopulta rentouduin, kun huomasin keskustelevani ystävällisen ja asiantuntevan miehen kanssa, joka oli oikeasti kiinnostunut viemään minut kisalavalle parhaassa mahdollisessa kunnossa. 

Sain ohjeet käteeni, käskyn varata ajan pt:lle treenitekniikoiden läpikäymiseksi ja ottamaan aina yhteyttä, mikäli olisi jotakin kysyttävää. No, kysyttäväähän minulla on riittänyt porkkanoiden syömisestä bikinien väriin saakka (Jari-parka) ja kaikkiin olen tämän puolentoista vuoden aikana aina saanut vastauksen nopeasti. Olkoonkin, että osa kysymyksistäni on jälkikäteen ajatellen ollut todella naurettavia. 




Aina olen myös päässyt Jaria henkilökohtaisesti tapaamaan, kun tarvetta on ollut ja mielestäni kisapreppini ja kisapäivänikin sujuivat todella hyvin. Ja olin kuitenkin SM-kisoissa omassa sarjassani 4. joka oli mielestäni ihan hyvä suoritus ensikertalaiselle. Tuskin olisin sinne saakka päässyt ilman valmentajaani ja ihanaa tiimiämme. 


Tiimini kautta olen myös löytänyt muutaman uuden sydänystävän. 

Toki uskon siihen, että koska valmennussuhde on kuitenkin melko henkilökohtainen, on luonteiden yhteensopivuudella todella suuri merkitys. Eli varmasti ihan jokaiselta valmentajalta löytyy lyhyempiäkin valmennussuhteita, jotka ovat katkenneet siihen, että homma ei toimi, mutta sen takia onkin olemassa erilaisia vaihtoehtoja joista valita mieleisensä. Tämä valmennus toimii minulla ja olen siihen erittäin tyytyväinen. 

Saan ruokavaliot, treeniohjelmat ja niihin tarvittavat päivitykset sekä vastauksen kaikkiin kysymyksiini nopeasti ja salilla tekniikkaani korjataan ihan satavarmasti jos se näyttää sitä kaipaavan. Ja ei ole tullut vielä vastaan asiaa, josta en olisi valmentajani kanssa voinut keskustella. Valmentajaani myös kiinnostaa kuinka minulla sujuu ja mielestäni homma toimii. Itse en edes osaisi valmennussuhteeltani enempää vaatia. 

Toivottavasti tämä nyt avasi hiukan näkökulmaani omaan kokemukseeni valmennuksestani ja vastasi edellisen postauksen kommentteihin. :)



Suurkiitos siis Fitfarmille, Jarille, Jutalle ja kaikille personal trainereillemme tästä kuluneesta puolestatoista vuodesta! Innolla jatkan kanssanne eteenpäin!